Nunnan rakkaustarina

Les mal partis, Ranska 1976 • France Dougnac, Oliver Jallageas, Marie Dubois, Jean Geven • Japrisot’n oman romaanin (1950) pohjalta • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • K16 • 117 min

Suomalainen nimi Nunnan rakkaustarina ruokkii ennakko-odotuksia joko pidemmälle menevästä Audrey Hepburnin Nunnan tarinasta tai 1970-luvulla kukoistuskauttaan eläneen nunsploitaatio-genren edustajasta. Kumpaakaan ei kannata odottaa. Mikäli asennoituu ennemmin näkemään jotain Truffaut’n 400 kepposen tai runsaiden sodanjälkeisten, miehitysaikaa käsittelevien ranskalaisten itsetutkiskelujen kaltaista, aletaan olla jo hieman oikeilla jäljillä – tosin luvassa on jotain paljon kauniimpaa. Alkuperäinen nimi Les mal partis – “Huono aloitus” – oli myös pohjana olleen Sébastien Japrisotin esikoisromaanin (1950) nimi. Se perustui tämän hälyttävän huonosti mm. Suomessa tunnetun “Ranskan Graham Greenen” omiin sodanaikaisiin kokemuksiin ja ilmestyi kirjailijan ollessa 19-vuotias.

Japrisot oli vuonna 1975 sovittanut Just “Emmanuelle” Jaeckinin ohjaukseen Dominique Auryn (alias Pauline Réagen) piiskasiiven klassikkoromaanin O:n tarina. Tämä krediitti lienee edesauttanut sitä seikkaa, että mm. Buñuelin ja Kurosawan kanssa työskennellyt luova tuottaja Serge Silberman kiinnostui Japrisot’n esikoisromaanin saattamisesta valkokankaalle kirjailijan omana pitkänä esikoisohjauksena. Japrisot päätti käyttää ohjauskrediiteissä syntymänimeään Jean-Baptiste Rossi, josta hänen tunnetumpi taiteilijanimensä oli anagrammi. Kriitikot tyrmäsivät lopputuloksen, lipputulot jäivät vaatimattomiksi ja elokuva vaipui nopeasti unholaan. Japrisot’n ainoa seurannut ohjaustyö Juillet en septembre valmistui vasta kaksitoista vuotta myöhemmin ja jäi vieläkin obskurantimmaksi, tuskin minnekään levinneeksi tapaukseksi.

1970-luku oli viimeisten tabujen murtumisen aikaa. Edistyksellisyydeksi naamioitunut uusviktoriaanisuus on sittemmin aiheuttanut takapakkia: esimerkiksi sen syvästi inhimillisen tosiasian käsitteleminen, että seksuaalisuus herää muutamaa vuotta ennen kuin nuori on täysi-ikäinen, on käynyt valkokankaalla liki mahdottomaksi. Japrisot’n elokuva on jäänyt taka-alalle, mutta uudelleenlöydettynä se epäilemättä näyttäytyisi paremmin aikaa kestäneenä tapauksena kuin vaikkapa Louis Mallen sensationalistisemmat työt. 14-vuotiaan koulupojan ja hieman yli parikymppisen nunnan rakkauden kesän erotiikka on yhtä kuin romantiikka, ja kumpuaa aidosta kiintymyksestä – ei ekspoitaatio-, ylitys- tai tirkistelymentaliteetista. Kaksikko on emotionaalisesti samalla kehitystasolla (nunna on “laitostumisen” takia jämähtänyt jonnekin puberteettivuosiin), ja tunteiden puhtaus asettuu vastavoimaksi ympäröivälle kulissiyhteiskunnalle, jonka suurinta saavutusta käynnissä oleva mutta tuskin erottuva maailmansota merkitsee. Sotilaatkin voivat vaihtua saksalaisista amerikkalaisiin ilman että muutosta huomaa millään tasolla, historiankirjoituksen näennäistodellisuus pysyy toisiinsa kietoutuneiden rakastavaisten maailmasta yhtä kaukana kuin Aistien valtakunnassa. France Dougnacin ja Olivier Jallageasin herkät pääosasuoritukset antavat Japrisot’n näkemykselle ja nuoruudenmuistoille vahvaa tukea, samoin kuin Éric Demarsanin hellät sävelteematkin.