Seuraava näytös

OHJAAJA
Simo Halinen

KESTO
104 min

VALMISTUMISVUOSI
Suomi/Ruotsi 2018

KIELI
suomi

TEKSTITYS
ruotsi

ENSI-ILTA
2.3.2018

FORMAATTI
Digi-2K

IMDB.COM

B-Plan Distribution

Kääntöpiste

Kääntöpiste

  • Kielletty alle 12 vuotiailta

Euroopan halki paenneen Francisin (David Nzinga) matka saa äkillisen käänteen Helsingistä pohjoiseen suuntaavassa yöjunassa. Samaan hyttiin osuu maailman kovettama Jere (Samuli Vauramo) sekä salamatkustaja, jonka takia Francis ja Jere joutuvat yllättäen yhteisen päätöksen eteen. Samaan aikaan Oulussa Vera (Laura Birn) katkaisee välit lapsensa arvaamattomaan isään. Jokainen heistä pyrkii elämässä eteenpäin, mutta sattuma puuttuu peliin: kun Veran lapsen isä katoaa jäljettömiin, kolmikon kohtalot ajautuvat vääjäämättä samoille raiteille.

Jussi-palkitun ohjaaja-käsikirjoittaja Simo Halisen (mm. Kerron sinulle kaiken, 2013) uusi elokuva Kääntöpiste on intensiivinen draama hyvää tahtovista ihmisistä oikeassa paikassa väärään aikaan. Se kietoo tiukasti yhteen kolme näkökulmaa ja lukuisia risteyksiä, joissa on pakko valita suunta. Onni leijuu käden ulottuvilla, mutta miten siitä saisi otteen? Pohjoisen lumiseen kaupunkiin sijoittuva tiheätunnelmainen tarina kertoo sattumasta ja ratkaisevista valinnoista, joiden seurauksia kukaan ei voi hallita. Niin Francis ja Jere kuin Verakin pakenevat vimmatusti – kohti elämänsä seuraavaa kääntöpistettä.

Näytösajat

Näytä ostoskori