Seuraava näytös

PEK erikoisnäytökset

Katastrofin aineksia

  • Sallittu kaikenikäisille

Muovipakkauksella katsomaan Katastrofin aineksia!

Ohjaaja John Webster vakuuttaa vaimonsa ja kaksi pientä lastaan siitä, että koko perheen on syytä ryhtyä öljydieetille luopumatta kuitenkaan keskiluokkaisesta elämäntyylistään. Katastrofin ainekset syntyvät kaikista jokapäiväisistä asioista jotka joko jätämme tekemättä tai jotka meidän on pakko tehdä. Öljyttömän vuotensa aikana Websterit huomaavat kyseenalaistavansa arvonsa ja panevansa koetukselle tahdonvoimansa ja lopulta myös onnensa

Pääsylippuna toimii tyhjä ja puhdas muovipakkaus, sillä I love muovi rantautuu huhtikuussa Tampereelle ja olemme mukana kisaamassa siitä, mikä kaupunki saa kerättyä eniten pakkauksia!

Mikä I love muovi?

I love muovi on yhteisöllinen kampanja, joka avaa pakkausmuovin lajittelua ja tekee siitä yksinkertaista ja hauskaa. Kampanja näkyy Yle:n kanavissa huhtikuussa. Valtakunnallinen I love muovi auttaa ja rohkaisee ihmisiä ja yhteisöjä aloittamaan pakkausmuovin lajittelun. Muovin lajittelu ei ole monimutkaista, yksittäisten ihmisten pienistä lajitteluteoista syntyy suuri yhteisvaikutus.  I love muovi -kampanja haastaa suomalaiset muovin lajittelun mestareiksi, sillä nyt on tullut aika toimia ja saada Suomi muovin lajittelun kärkijoukkoon!

Kampanja tekee huhtikuussa kiertueen eri puolelle Suomea ja vierailee Tampereella, Lahdessa, Vaasassa, Joensuussa ja Oulussa. Paikkakunnilla kilpaillaan leikkimielisesti siitä, mikä kaupungeista lajittelee eniten kierrätettävää pakkausmuovia. Voittajakaupunki selviää suorassa lähetyksessä lauantaina 4. toukokuuta Helsingissä!

Tampereella tapahtumia organisoi ja menossa muovittaa Pirkanmaan Jätehuolto sekä Visit Tampere yhteistyökumppaneineen.

http://www.pjhoy.fi/

https://www.facebook.com/events/401715843960183/

Näytösajat

Näytä ostoskori