Nunna ja paholaiset

Selluloosan (1954) realismin, Sodan todellisen lopun (1957) formalismin ja Yöjunan (1959) trillerimuodon jälkeen Jerzy Kawalerowicz löysi Nunnassa ja paholaisissa vielä yhden uuden tyylin, teeman ja miljöön: historiallisen riivaustarinan, joka ei ole vailla nykyaikaisia tai jopa surrealistisia ulottuvuuksia. Kawalerowiczin yhteistyö Puolan hienostuneimpiin kuuluvan elokuvakirjoittajan, Tadeusz Konwickin, kanssa tuotti vankan ja kurinalaisen rakenteen sekä tasoja, jotka tunkevat historiallisesta miljööstä nykyisyyteen.

Elokuva perustuu Jaroslaw Iwaszkiewiczin romaaniin, joka puolestaan on ottanut mallia ranskalaisen Loudounin nunnaluostarissa 1630-luvulla sattuneista tapauksista: nunnien todettiin olevan paholaisen riivaamia, turhien manausyritysten jälkeen pappi nimeltä Urbain Grandier todettiin syylliseksi noituuteen ja poltettiin roviolla. Tapaus herätti suurta huomiota, kuulustelut kestivät neljä vuotta ja prosessin kuluessa muuan asiaa tutkivista papeista, Surin, joutui paholaisten valtaan.