Seuraava näytös

OHJAAJA
Peter Kass

KESTO
75 min

VALMISTUMISVUOSI
USA 1962

KIELI
englanti

TEKSTITYS
suomi

ENSI-ILTA
23.10.1964

FORMAATTI
35mm

IMDB.COM

PEK erikoisnäytökset

Ruoho nousee jälleen

Time Of The Heathen

  • Kielletty alle 16 vuotiailta

Suomessa nähtiin 1960-luvulla aika paljon amerikkalaista itsenäisten, usein itärannikolla toimineiden tuottajien tekemää pienimuotoista elokuvaa. Elokuvat oli usein kuvattu 16-millisellä kalustolla ja näyttelijät olivat amatöörejä, jotka improvisoivat kuvauspaikalla.

Osa näistä elokuvista oli kokeellisia, ja kokeellinen oli myös Peter Kassin ohjaama Ruoho nousee jälleen. Sen toi maahan elokuvatuottajanakin toiminut Lii-Filmi, joka levitti samaan aikaan myös italialaisia agentti- ja lännenelokuvia sekä seksielokuvia. Kassin elokuva ei kuitenkaan ollut mitään halpahintaista eksploitaatiota, vaan Broadwaylla 1950-luvun alussa aloittaneen ohjaajan kunnianhimoinen hanke. Peter Kass oli arvostettu myös näyttelemisen opettajana muun muassa Bostonin ja New Yorkin yliopistoissa. Kass kuoli vuonna 2008.

Ruoho nousee jälleen on New York Timesin muistokirjoituksen mukaan "tiheä moraliteetti naisen raiskauksesta ja taposta sekä rikoksen todistavasta miehestä, joka on ollut osallisena myös Hiroshiman ydinpommin pudotukseen". Elokuva ei herättänyt Suomessa sanottavammin innostusta, eniten siihen ehkä kiinnitti huomiota Uusi Päivä -lehden kriitikko Tapani Maskula, jonka mukaan elokuva "omistautuu osaksi rotuongelmalle". Pääteemana on "kuitenkin Hiroshiman atomipommin pudottajan tuskaiset kokemukset jossakin Yhdysvaltain maaseudulla".

Näytösajat

Näytä ostoskori