Sielunmetsä

Sielunmetsä on sukellus metsäkansan, suomalaisten, sielunmaisemaan.

Sielunmetsä - elokuva tapahtuu kokonaan metsässä. Päähenkilöinä on suojelijoita, esimerkiksi Pentti Linkola, metsäomistajia, lähimetsänsä avohakkuulle menettänyt mökkiläinen, metsästäjä ja metsästä mielenrauhaa etsivä entinen Venäjän erikoisjoukkojen sotilas. He avautuvat metsän merkityksestä itselleen ja arkistomateriaalit luovat laajemman kehyksen. Näemme sekä luonnontilaista vanhaa metsää että talousmetsiä ja hakkuun jälkiä – sitä mitä metsät tänä päivänä Suomessa ovat.

Metsä on tärkeä ja rakas kaikille elokuvan päähenkilöille:

”Kasvua, kasvua, kasvua. Tämän lajin peruskauheus on, ettei ole pakkia eikä jarrua.”

”Luonnontilainen metsä on epäisänmaallinen”.

”Mä en ole koskaan tajunnut että toi metsä vois kaatua…se oli muuri maailmaa vastaan”.

”Me ollaan liikaa Järnefeltin, von Wrigtien ja Halosen maalauksissa…metsästä jää vanhentunut kuva”.

”Entä jos olisi ollut viisinkertainen määrä nuoria, olis saanut metsäkoneita, paperitehtaita räjäytetyksi”.

Sielunmetsä antaa metsän puhua puolestaan. Se on paitsi vahva visuaalinen kokemus (pääkuvaajana Jarkko T. Laine) myös elokuva joka kutsuu kuuntelemaan (äänisuunnittelijana Janne Laine, säveltäjänä Sanna Salmenkallio).

Elokuvan ohjaaja Anu Kuivalainen on helsinkiläinen ohjaaja, joka on opettanut dokumenttielokuvaa Aalto-yliopistossa. Hänen dokumenttielokuviaan ovat mm. Aranda (2011), Saaren vangit (2003), Musta kissa lumihangella (1999) ja Orpojen joulu (1994). Anu Kuivalaisen elokuvat ovat saaneet palkintoja niin kotimaasta (mm. erikois-Jussi, Tampereen elokuvajuhlien pääpalkinto ja yleisöpalkinto) kuin ulkomailtakin (mm. paras Pohjoismainen elokuva, Nordisk Panorama).

Ohjaajan sana

Minullakin oli sielunmetsä. Sitä on pala kerrallaan uudistettu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Lopulta metsä avohakattiin aina sielunkotini, pienen mäntykankaalla järven rannassa sijaitsevan kesämökin, pihapiirin reunaa myöten. Olen siinä voimattomuutta herättävässä tilanteessa, että metsä, jota rakastin, ei ollut minun. Se on osa elämäni historiaa, mutta minulla ei ollut siihen minkäänlaista valtaa.

Elokuva Sielunmetsä on osa suruprosessiani menetettyyn metsään liittyen. Mutta elokuvaa tehdessäni sain myös oppia paljon uutta metsästä, jonka näen nyt paljon monipuolisemmin metsänhoitoakin enemmän ymmärtäen.