ILTATÄHTI VILMIVESTIVAALI
12. ILTATÄHTI VILMIVESTIVAALI 2. - 6.10.2023
Liput 8€
On aika istua hämärään, ja katsoa, mitä valkokangas tarjoaa. Iloa, surua, yhteisöllisyyttä, tulevaisuuden unelmia tai ei mitään näistä? Ehkä kuitenkin hyvää oloa edes hetkeksi tässä erilaisten katastrofien maailmassa.
Hyvien elokuvien lisäksi parasta on tulla Arthouse Cinema Niagaraan ystävän kanssa. Muistaa se hetki menneisyydestä, kun ainoita tapaamispaikkoja olivat tanssit ja elokuvat. Silloin elettiin hienoa aikaa!
Iltatähti Vilmivestivaalimme sijoittuu tarkoituksellisesti kuntien, taidelaitosten ja vanhusalan järjestöjen työtä tukevaksi ohjelmaksi Armas-festivaalien aikana. Elämme juuri nyt myös vanhusten viikkoa, jossa teemana tänä vuonna on: Tehdään tästä numero!
Meidän tapahtumamme numero on 12. Iltatähti Vilmivestivaali järjestetään jo 12. kerran Elokuvateatteri Arthouse Cinema Niagarassa. Iso kiitos Pirkanmaan Elokuvakeskus ry:lle tästä mahdollisuudesta. Elokuva on taikuutta. Se loihtii huonostakin päivästä hyvän. Tervetuloa aikuisten olohuoneeseen viihtymään kanssamme!
Yhdessä on hyvä olla!
Harri Holli - Sumeliuksen Senioriklubi ry
OHJELMISTO
Ma 2.10. klo 12.00 AVAUSSANAT
Ma 2.10. klo 12.15 Aki Kaurismäki: KUOLLEET LEHDET (Suomi 2023) -K7- 81 min
Ma 2.10. klo 14.30 Kenneth Branagh: VENETSIAN AAVEET (A Haunting in Venice, USA 2023) -K12- 103 min
Ti 3.10. klo 12.00 Teemu Nikki: PELURI - KUOLEMA ON ELÄVIEN ONGELMA (Suomi 2023) -K16- 98 min
Ti 3.10. klo 14.30 Emanuele Crialese: RAKAS ÄITINI -K12- 99 min
Ke 4.10 klo 12.00 Aleksis Delikouras: SPEDE -K7- 95 min
Ke 4.10 klo 14.30 ENNAKKOENSI-ILTA! Lukas Moodysson: KIMPASSA 99 -ensi-ilta 20.10.2023
To 5.10. klo 12.00 ENNAKKOENSI-ILTA! TEKIJÖITÄ PAIKALLA!
Jonas Rothlaender: VILLI LEIKKI -K16- 105 min- ensi-ilta 20.10.2023
To 5.10. klo 15.00 Gillies MacKinnon VIIMEINEN VUORO 86 min
Pe 6.10. klo 12.00 ENNAKKOENSI-ILTA! Paikalla ohjaaja Inari Niemi ja käsikirjoittaja Juuli Niemi
Inari Niemi: VALOA VALOA VALOA -K12- 91 min -ensi-ilta 13.10.2023
Pe 6.10. klo 14.45 Suvi West & Anssi Kömi: MÁHCCAN - KOTIINPALUU -S- 75 min
Pe 6.10. klo 16.30 ENSI-ILTA! Pauliina Punkki: LUMIPALLOEFEKTI -S- 90 min - ensi-ilta 6.10.2023

Kuolleet lehdet
Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen ( Alma Pöysti ja Jussi Vatanen ) yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus. Heidän tietään kohti tätä kunnioitettavaa päämäärää varjostavat miehen alkoholismi, kadonneet puhelinnumerot, tietämättömyys toistensa nimistä tai osoitteista ja elämän yleinen taipumus asettaa esteitä onneaan etsivien tielle. Tämä lempeä tragikomedia on jo kadonneeksi luultu neljäs osa Aki Kaurismäen työläistrilogiaan (Varjoja paratiisissa, Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö).
Kuolleet lehdet palkittiin toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla Prix du Jurylla eli tuomariston palkinnolla.

Venetsian aaveet
Venetsian aaveet sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Venetsiaan pahaenteisesti pyhäinpäivän aattona, jolloin tapahtuvan karmivan mysteerin myötä valkokankaalle palaa maineikas etsivä Hercule Poirot. Eläkkeelle jäätyään Poirot vetäytynyt viettämään hiljaiseloa maailman kiehtovimmassa kaupungissa, missä hän hyvin vastahakoisesti suostuu osallistumaan spiritistiseen istuntoon rapistuvassa palazzossa, jossa kummittelee. Kun yksi vieraista joutuu murhan uhriksi, etsivämme tempautuu pahuuden pyörteisiin tuossa varjojen ja salaisuuksien maailmassa.
Mukana on monia samoja tekijöitä kuin vuoden 2017 elokuvassa Idän pikajunan arvoitus ja vuoden 2022 elokuvassa Kuolema Niilillä . Elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh ja Oscar®-ehdokas Michael Green ( Logan ) vastaa käsikirjoituksesta, joka perustuu Agatha Christien romaaniin "Kurpitsajuhla". Elokuvan ovat tuottaneet Kenneth Branagh, Judy Hofflund, Ridley Scott ja Simon Kinberg sekä vastaavina tuottajina toimineet Louise Killin, James Prichard ja Mark Gordon. Tarinan unohtumattomia hahmoja esittää loistava ensemblekaarti, johon kuuluvat Kenneth Branagh'n lisäksi Kyle Allen ( Rosaline ), Camille Cottin (Dix pour cent/Call My Agent -TV-sarja), Jamie Dornan ( Belfast ), Tina Fey (30 Rock -TV-sarja), Jude Hill ( Belfast ), Ali Khan ( 6 Underground ), Emma Laird ( Mayor of Kingstown ), Kelly Reilly (Yellowstone-TV-sarja), Riccardo Scamarcio ( Caravaggio’s Shadow ) sekä hiljattain Oscar-palkittu Michelle Yeoh ( Everything Everywhere All at Once ).

Peluri - Kuolema on elävien ongelma
Ruumisautobisneksen halvimmat kuskit, Risto Kivi (Pekka Strang) ja Arto Niska (Jari Virman) ovat joutuneet tilanteeseen, jossa kaikki on mennyt pieleen ja uusi alku olisi tarpeen. Risto on pelannut kotinsa ja perheensä ja Arto on saanut niskakipuja hoidattaessaan kuulla, ettei hänellä ole käytännössä juurikaan aivoja.
Voi siis kaikella syyllä todeta, että paremminkin on mennyt. Ystävyksillä ei käytännössä ole jäljellä muuta kuin työnsä. Sen parissa he hoitavat kaikkein likaisimmatkin keikat. Hakevat junan alle murskautuneet ja koteihinsa mädäntyneet niiden viimeiseen lepopaikkaan. Kuten Risto osuvasti toteaa – kuolema on elävien ongelma. Sitä miesten elämässä riittää, mutta tästä huolimatta he pyrkivät uskomaan elämään.
Vaikka toisella ei ole aivoja, eikä toisella sydäntä, yhdessä tilanne ei ole toivoton. Asiat ottavat kuitenkin yllättävän suunnan ja Risto ja Arto joutuvat pelaamaan uhkapeliä omalla hengellään. Sen jälkeen mikään ei ole ennallaan.
Peluri – Kuolema on elävien ongelma on kuolemanvakava komedia ystävyydestä, heikkouksista ja anteeksiannosta. Se koskettaa, naurattaa ja satuttaa - sekä auttaa ymmärtämään elämää sen eri sävyissä.

Rakas äitini
L'immensità
1970-luvun Rooma oli suurten sosiaalisten ja kulttuuristen muutosten aikaa. Borghettin perhe on juuri muuttanut uuteen upeilla näkymillä varustettuun kerrostaloasuntoon, joita kiireessä rakennetaan kaupungin vaurastuvalle keskiluokalle. Vaikka perheessä näyttää ulospäin olevan kaikki kunnossa, niin asiat eivät ole niin kuin ennen.
Clara (Penélope Cruz) ja Felice (Vincenzo Amato) ovat menettäneet rakkautensa. Kotiäiti Clara on autoritääriselle miehelleen ensimmäiseksi vaimo ja vasta toiseksi lapsilleen äiti. Clara:lla ei juurikaan ole sosiaalista elämää ydinperheen ulkopuolella ja siksi hän alkaa elää elämäänsä lastensa kautta. Kotona oleva stressaantunut tunnelma sekä kotiväkivallan peittely suvun silmissä vie hänet entistä kauemmaksi aviomiehestään. Perheen tytär Adri (Luana Giuliani) kamppailee oman identiteettinsä kanssa ja isänsä harmiksi ystävystyy alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan tytön kanssa. Sisäiset ristiriidat repivät perhettä erilleen kohti murtumispistettä, jota suvun taustalla aiheuttama paine ei yhtään helpota.
Terraferma ja Kultainen portti elokuvien ohjauksistaan tunnettu Emanuele Crialese on Rakas äitini elokuvassa tarttunut osittain omaelämänkerralliseen aiheeseen. Sen autenttinen 1970-lukulainen värimaailma on värikylläinen ja näyttävä. Elokuva toimii monessa tasossa ja sen perheidylliä rikkovat ongelmat ovat hyvin samaistuttavia myös nykyaikana.
" Side perheen äidin ja lasten välillä on uskomaton, muistojen- ja tunteiden tulkinta esitetään yksityiskohtaisesti upeissa väreissä " ; (Cineuropa)
**** ”Cruzin karismaattista voimaa – hän on kuin Sophia Lorenin ja auringonpurkauksen risteys.” (Screen Daily)

Spede
Pertti ’Spede’ Pasasen elämästä ja urasta kertova elokuva käy läpi ikonisen viihteentekijän innovatiivisinta elokuvatuotantovaihetta. Elokuva valottaa kulissien takaisia tapahtumia 1960-luvun lopulta Uuno Turhapuron syntytarinaan ja kansansuosioon, sekä Speden väsymätöntä taistelua viihteen puolesta ajan elokuvataidepiirejä vastaan. Millainen Spede Pasanen oli persoonana, työkaverina, viihdetaiteilijana - ja puolisona?

Kimpassa 99
Vuonna 1975 Kimpassa-kollektiivi oli suurperhe. 24 vuotta myöhemmin, vuonna 1999 se on kutistunut kovin pieneksi. Jäljellä on enää maailman ystävällisin ihminen Göran ja räsymattoja kutova Klasse. Kun Klasse kutsuu salaa kaikki Göranin syntymäpäiväjuhliin, kokoontuvat he taas yhteen yhdeksi illaksi. Mitä heidän elämässään on tapahtunut sitten viime näkemän? Onko elämä kohdellut heitä hyvin vai huonosti? Kenestä tuli kuuluisa kirjailija ja kuka päätyi mielisairalaan? Ovatko 70-luvun unelmat yhä elossa? Kuka muistaa Peterin? Syökö Göran yhä puuroa?
“Kimpassa 99" on elokuva ajan kulumisesta ja elämän luonteesta, joka koskettaa ja liikuttaa katsojaa huumorillaan, ilollaan ja jopa surullaan.

Villi leikki
To 5.10. klo 12:00 ennakkonäytöksessä paikalla ohjaaja Jonas Rothlaender sekä näyttelijät Saara Kotkaniemi ja Nicola Perot!
Kesäisessä Turun saaristossa kipinöi, kun määrätietoinen Saara ja rakkauden perässä Suomeen muuttanut Robert (Saara Kotkaniemi ja Nicola Perot) aloittavat lomallaan kiehtovan eroottisen leikin koetellakseen parisuhteensa rooleja. Viaton kokeilu yltyy kesäloman edetessä kiihkeäksi valtataisteluksi, jossa omat ja toisen rajat uhkaavat hämärtyä kokonaan. Kuinka pitkälle leikin voi viedä ennen kuin kummankin synkimmät puolet paljastuvat?

Viimeinen vuoro
Tom Harper (Timothy Spall) lähtee pitkälle bussimatkalle Skotlannin pohjoisimmasta kolkasta synnyinseuduilleen Englannin etelärannikon Land's Endiin. Paikallisbussien aikatauluja, omaa ikäänsä ja kohtaloa uhmaten hän tekee kaikkensa pitääkseen vaimolleen antamansa lupauksen. Matkasta tulee muistorikas seikkailuretki täynnä käänteitä ja yllätyksiä. VIIMEINEN VUORO on elokuva rakkaudesta, menetyksestä ja ihmisen luonteikkaasta periksiantamattomuudesta.

Valoa valoa valoa
Valoa valoa valoa on elokuva ensirakkaudesta, sen häikäisevästä valosta ja elämänpituiseksi venyneistä varjoista. Se perustuu kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen samannimiseen romaaniin, joka voitti Finlandia Juniorin ilmestyessään vuonna 2011.
Keväällä 1986 Tsernobylin ydinvoimalassa Neuvostoliitossa räjähtää ja hämäläiseen pikkukylään saapuu tyttö nimeltä Mimi, joka saa 15-vuotiaan Mariian elämän hetkeksi täyteen valoa. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen aikuistunut Mariia tulee vierailulle lapsuudenkotiinsa ja palaa muistoissaan nuoruutensa kesään ja sitä seuranneeseen traagiseen syksyyn. Ensirakkauden kasarikesään palatessa, Mariian on päästettävä irti syyllisyydestä sekä annettava anteeksi muillekin kuin itselleen.

Máhccan - Kotiinpaluu
To 28.9. klo 18:00 näytöksessä vieraana ohjaaja Suvi West!
Palkitun Eatnameamet – Hiljainen taistelumme –elokuvan tekijöiden uusin elokuva Máhccan – kotiinpaluu sijoittuu murroksessa olevaan museomaailmaan. Suomen Kansallismuseon saamelaisesineet ovat palaamassa kotiin Saamenmaalle samaan aikaan kun saamelaisten pyhät rummut ovat edelleen vankina museoiden kellareissa ympäri Eurooppaa.
Palautuvat esineet symboloivat Saamen kansalta vietyä ihmisarvoa, identiteettiä, historiaa, yhteyttä esivanhempiin ja kokonaista maailmankatsomusta. Ohjaaja Suvi West vie katsojan museomaailman kulisseihin pohtimaan esineiden henkeä, kansojen eriarvoisuutta ja museoiden kolonialistista taakkaa.

Lumipalloefekti
Ke 11.10. klo 18:30 näytöksessä paikalla ohjaaja Pauliina Punkki!
Lumipalloefekti kertoo yhdestä Suomen historian suurimmasta poliittisesta skandaalista. Ohjaaja Pauliina Punkki haluaa ottaa selvää mitä tapahtuu 6500 ihmisen ja 12 000 poron asuttamalla paikkakunnalla Suomen Lapissa. Miten nuoren feministi-kunnanjohtajan valinta johti demokratian kriisiin.
Lumipalloefekti tapahtumapaikka on Kittilän kunta, joka ajautui demokratian kriisiin vuonna 2013. Kunnanjohtajan ja kuntapäättäjien välinen luottamuspula sai aikaan mediasirkuksen, valtion laatiman uuden lain Lex Kittilän ja Suomen suurimmat rikosoikeudenkäynnit kuntapäättäjiä vastaan. Yksi elokuvan henkilöistä viime vuonna kunnanjohtajan virkaan valittu Timo Kurula sai juuri Korkeimman oikeuden tuomion, 60 päivää ehdollista vankeutta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tuomiosta huolimatta hän saa pysyä virassaan.
Tällainen lumipalloefekti voi tapahtua missä vain ja milloin vain, myös talven ihmemaassa, revontulten keskellä ja yhdessä maailman vähiten korruptoituneista valtioista.