Seuraava näytös

OHJAAJA
Peter von Bagh & Jouko Aaltonen

KESTO
57 min

VALMISTUMISVUOSI
2017

KIELI
suomi

TEKSTITYS
suomi/ruotsi

ENSI-ILTA
1.9.17

FORMAATTI
Digi-2K

PÄÄOSISSA
Pekka Aarnio, Monna Kamu, Martti Launis ja Sinikka Sokka

ALKUPERÄINEN NIMI
Lauluja utopiasta

imdb.com

Pirkanmaan Elokuvakeskus

Lauluja utopiasta

Lauluja utopiasta

  • Sallittu kaikenikäisille

Elokuva oli Peter von Baghin pitkäaikainen haave. Hän halusi tehdä dokumenttielokuvan suomalaisen poliittisen laululiikkeen kirkkaimmasta tähdestä, Agit-Propin kvartetista. Von Bagh ehti aloittaa projektin haastattelemalla kvartetin jäsenet kesällä 2014. Jouko Aaltonen ohjasi elokuvan valmiiksi.

Lauluja utopiasta on musiiikkidokumentti neljästä äänestä, jotka soivat yhteen ainutlaatuisella tavalla. Kvartetista tuli nopeasti poliittisen laulun johtava ryhmä Suomessa, jonka suosio oli ällistyttävää myös maailmalla. Se täytti konserttisaleja ja välillä stadioneitakin niin Ruotsissa, Saksassa, Etelä-Amerikassa, Kuubassa kuin Euroopan sosialistisissa maissakin. Kun yhtyeen levy julkaistiin Länsi-Saksassa, kutsuttiin yhtyettä ”sosialistiseksi Abbaksi”. Poliittista 1970-lukua seurasi 1980- ja 1990-lukujen hiljaiselo. Moni halusi unohtaa niin politiikan kuin yhtyeenkin. Kuin kiusalla Agit-Prop ei kuitenkaan koskaan lopettanut toimintaansa. Vuosituhannen vaihteessa aika oli taas muuttunut ja kvartetti palasi parrasvaloihin. Lauluille Utopiasta oli ja on taas tilausta.

Elokuvassa kvartetin jäsenet kertovat itse oman tarinansa. Lisäksi mukana on yhtyeen sovittajan ja säestäjän, ”kvartetin viidennen jäsenen” Eero Ojasen ja toisen keskeisen säveltäjän Kaj Chydeniuksen haastattelut. Kokonaisuutta täydentää runsas ja ennen näkemätön arkistomateriaali, jota on kaivettu muun muassa DDR:n arkistoista. Sekä Peter von Bagh että Jouko Aaltonen ovat taltioineet yhtyeen esiintymisiä eri vuosikymmeninä.

Näytösajat

Näytä ostoskori