Seuraava näytös
Tampere Sinfonia
Mikä tekee Tampereesta niin vetovoimaisen kasvukaupungin? Käydään Hakametsässä, Kaupinojan saunassa, Mummon kammarilla ja yhteensä kymmenessä paikassa etsimässä Tampereen henkeä ja sen yhteisöllisyyden juuria. Tästä syntyy sinfonia, jonka esittää Tampereen akateeminen sinfonia orkesteri. Musiikin on säveltänyt Lasse Heikkilä.
Timo Kivisen ohjaamassa tunnin mittaisessa elokuvassa katsoja kuulee ärriä kauniisti pärisyttävälllä murteella erilaisten yhteisöjen kautta. Lisäksi seurataan kiinnostavia tapahtumia kaupungin historiasta tähän hetkeen.
Musiikki ja lapsiperheen arki yhdistää kymmenen episodia kokonaisuudeksi. Lisäksi elokuvassa pureudutaan eteläpuiston kaavoitukseen ja katsotaan asiaa ”eläköön eteläpuisto ry:n”, kaupungin johdon ja ympäristöministeriön Kansallisen kaupunkipuiston näkökulmasta sekä kansalaisten näkökulmia unohtamatta.
Tampere kasvaa nyt vauhdilla. Siksi se ansaitsee oman kaupunkielokuvan ennen suuria muutoksia.