Seuraava näytös

KESTO
3 h 0 min

KIELI
orig.

TEKSTITYS
suomi

Pirkanmaan Elokuvakeskus

Seitsemän laulua tundralta (+ alkukuva: Tapiola)

Seitsemän laulua tundralta

  • Ikäraja ei vielä tiedossa

Arthouse Cinema Niagaran ohjelma su 2.6. klo 15.00:

Lyhytelokuva: TAPIOLA
Jouko Aaltosen luento: Markku Lehmuskallion elokuvien suhde kolonialismiin
Markku Lehmuskallio esittelee pitkän elokuvan SEITSEMÄN LAULUA TUNDRALTA
Elokuva: SEITSEMÄN LAULUA TUNDRALTA
Jouko Aaltonen haastattelee Markku Lehmuskalliota hänen urastaan, yleisökommentit ja kysymykset.


TAPIOLA, 14 minuuttia.

Lyhytelokuva vuodelta 1974.

Elokuvassa menneen ajan metsästäjä virittää pyyntikauden ensimmäisen ansan riekolle ja pyhittää ansan. Seuraavana päivänä hän kokee ansansa. Osan ansaan jääneistä linnuista hän menettää korpille, joka on ehtinyt apajalle ennen ansan virittäjää.

Saaliin saatuaan metsästäjä leiriytyy kaatuneen puunrungon viereen ja virittää tulen ja ryhtyy kynimään höyheniä saalista. Kun lintu on höyhennetty, niin se laitetaan kypsentymään tulelle. Linnun valmistumista odotellessa metsästäjä veistää kolme puulusikkaa ja nimeää ne linnuille, joita hän toivoo saavansa saaliiksi. Hän asettaa puulusikat kaatuneet puun kannon onkaloon ja lukee rukouksen metsälintujen kantaäidille. Kun tulella kiehunut lintu on kypsä, metsästäjä asettaa linnun kannon onkaloon lusikoiden vierelle ja rukoilee metsälintujen kantaäitiä. Metsästäjä on uhrannut pyyntikauden ensimmäisen saaliinsa metsälle.

Elokuvakangas himmenee ja vallitsee pimeys. Vähitellen pimeästä alkaa erottua tiheä metsä. Kuva kirkastuu ja sitten aurinko nousee ja valaisee maan. Auringon nousun myötä kuulemme Ludwig van Beethovenin Jumalan kunnia luonnossa teoksen. Sävelten jatkuessa kuva leikkautuu panorointiin laajaan aurattuun avohakkuualueeseen ja pysähtyy aukiolla seisovaan alastomaan metsästäjään, samaan joka uhrasi saaliinsa metsälle.

Jos lyhytelokuva TAPIOLA olisi jäänyt viimeiseksi elokuvakseni, niin mitään ei olisi menetetty. Elokuvan sanomassa on kaikki TAPIOLAA seuranneet elokuvani.

SEITSEMÄN LAULUA TUNDRALTA:

Alkusyksyllä 1994 matkaan Anastasia Lapsuyin kanssa pienellä moottoriveneellä Ob-lahden itärantaa etelään, kohti Nydan kylää. Olemme kuvaamassa dokumenttielokuvaa ”Jäähyväisten kronikka”, nenetsitrilogian kolmatta osaa.

Tuuli yltyi myrskyksi ja jouduimme rantautumaan, pitämään säätä. Tuulen suoja oli vähäinen niemi, oikeastaan vain hiekkasärkkä. Särkällä oli jäänteitä talosta ja ylempänä rantatörmällä oli puoliksi luhistuneita maakorsuja, joissa oli asunut ihmisiä.

Paikalla kalasti Stalinin aikana naisprikaati. Naiset olivat kansanvihollisia ja edustivat monia Neuvostoliiton kansallisuuksia.

Anastasia Lapsuy kertoi, että hänen perheensä kota sijaitsi aivan leirin naapurina, vain vähäinen joki erotti leirit toisistaan. Kumpikin leiri kalasti omana yksikkönä, täytti puolueen asettamaa suunnitelmaa. Suunnitelman täyttäminen oli velvollisuus sekä nenetseille että kansanvihollisille. Anastasia Lapsuyin mieleen on jäänyt nuori vaalea tyttö, joka silloin tällöin tuli heidän kotaansa ja istuutui oven pieleen. Tyttö ei koskaan tullut peremmäälle, ei puhunut mitään, istui vain ja katseli nenetsiperheen askareita ja itki hiljaa. Sitten hän poistui. Tytön nimi ja kansallisuus jäivät Anastasialle ikuiseksi arvoitukseksi.

Sitten eräänä päivänä tuuli menetti voimansa ja me jatkoimme matkaamme Nydan kylään. Mieleeni syöpyi kuva naisista autiolla arktisella rannalla, aavan meten äärellä.

Olemme Anastasia Lapsuyin kanssa tehneet 1990-luvulla joukon dokumenttielokuvia, mutta aina ne ovat jääneet jotain paitsi, jotain on jäänyt sanomatta. Dokumenttielokuvissa olemme olleet hetken vankeja.

Ajattelimme, että näytelmäelokuvalla voisi kertoa enemmän, se olisi kylläisempi, olisi vapaampi. Ryhdyimme toimeen. Anastasia Lapsuy kirjoitti joukon legendoja ja omia kokemuksiaan kertomuksiksi, kertomuksiksi jotka kuvaavat nenetsikansan ja seudun muun väestön elämää pitkänä aikajanana. Valitsimme kohtuukustannuksin toteutettavat ja niistä syntyi elokuvakäsikirjoitus ”Seitsemän laulua tundralta”.

Elokuvassa ensimmäinen ja seitsemäs laulu ovat dokumentteja, muut laulut ovat näyteltyjä. Nenetseillä ei ole teatteria, ei ammattinäyttelijöitä, on vain tavallisia ihmisiä, paimentolaisia, metsästäjiä ja kalastajia. Heillä kaikilla oli voimakas halu auttaa ja antaa kotansa, poronsa, veneensä ja ennen kaikkea itsensä ja aikansa elokuvallemme.

Elokuvassa nenetsi esittää nenetsisä, sovhoosin johtaja sovhoosin johtajaa, opettaja opettajaa, jokainen näyttelijä esittää itseään. Ihmiset tunsivat elokuvan kertovan heidän oman perheensä historian, minun menneisyyteni.

Näin syntyi episodielokuva ”Seitsemän laulua tundralta”. Se on ensimmäinen nenetsinkielinen näytelmäelokuva. Käsikirjoituksen on kirjoittanut nenetsi ja nenetsit ovat yhdessä ponnistelleet käsikirjoituksen näkyväksi.Nenetsien maa. Nenetsit ovat väkirikkain Venäjän pohjoisista alkuperäiskansoista. He asuvat pohjoista tundraa Kuolan niemimaalta Taimyrille. Nenetsit ovat poropaimentolaisia, kalastajia ja metsästäjiä.
Maailman ensimmäinen nenetsinkielinen  elokuva.

Näytösajat

Näytä ostoskori