Suurta teatteria
Cinema Mondo

Suurta teatteria

  • Sallittu kaikenikäisille

Innokas, mutta usein työtä vailla oleva näyttelijä Etienne saa läpi unelmaprojektinsa perustaa teatterikerho vankilaan. Värikäs ryhmä vankeja alkaa työstää Samuel Beckettin klassikkonäytelmää Huomenna hän tulee. Esityksestä tulee ilahduttava menestys ja Etienne saa luvan lähteä vankien kanssa teatterikiertueelle.

Menestys jatkuu ilta toisensa jälkeen ja vangit ja heidän ohjaajansa hitsautuvat yhä tiukemmin yhteen. Mutta pian on vuorossa viimeinen esitys Pariisissa. Tuleeko siitä kiertueen ikimuistoisin ilta?

The French Dispatch
The Walt Disney Company Nordic AB

The French Dispatch

THE FRENCH DISPATCH

  • Sallittu kaikenikäisille
  • Sisältää väkivaltaa
  • Sisältää seksiä
  • Voi aihetuttaa ahdistusta

 

Oscar®-ehdokas Wes Andersonin visionäärinen elokuva THE FRENCH DISPATCH herättää henkiin kokoelman tarinoita fiktionaalisessa ranskalaisessa kaupungissa 1900-luvulla julkaistun amerikkalaisen lehden jäähyväisnumerosta. Elokuvan pääosissa nähdään Benicio del Toro (SICARIO, TRAFFIC), Adrien Brody (THE PIANIST, THE GRAND BUDAPEST HOTEL), Tilda Swinton (THE GRAND BUDAPEST HOTEL, ISLE OF DOGS), Léa Seydoux (SPECTRE, OH MERCY!), Frances McDormand (THREE BILLBOARDS OUTSIDE EBBING, MISSOURI, FARGO), Timothée Chalamet (LADY BIRD, CALL ME BY YOUR NAME), Lyna Khoudri (Savages, THE SPECIALS, PAPICHA), Jeffrey Wright (Westworld, THE HUNGER GAMES), Mathieu Amalric (THE GRAND BUDAPEST HOTEL, SOUND OF METAL), Stephen Park (FARGO, The Mindy Project), Bill Murray (ISLE OF DOGS, LOST IN TRANSLATION) ja Owen Wilson (FATHER FIGURES, MARLEY AND ME).

Sorjonen: Muraalimurhat

Sorjonen: Muraalimurhat

  • Sallittu kaikenikäisille

Sorjonen-menestyskonseptiin perustuva Sorjonen: Muraalimurhat -elokuva tulee valkokankaille lokakuussa 2021.

Rikostutkija Sorjonen (Ville Virtanen) joutuu kohtaamaan uransa vaikeimman rikostapauksen juuri silloin, kun hän painii omien demoniensa kanssa. Pasilan juna-aseman betoniseinästä löytyy verellä maalattu muraali, joka esittää Suomen tunnetuinta sarjamurhaajaa Lasse Maasaloa (Sampo Sarkola). Kuvan viereen on kirjoitettu teksti ”Tehdään maailmasta parempi paikka”. Samanaikaisesti sosiaalisessa mediassa leviää kylmäävä kysely, jossa some-kansa on äänestänyt henkilöistä, joita ilman maailma olisi parempi paikka. Kun näitä kiistanalaisia henkilöitä alkaa kadota ja ensimmäinen ruumis löytyy, on selvää, että joku on ottanut oikeuden omiin käsiinsä. Tapaus vaikuttaa mystiseltä. Kuka on tämä Tuomariksi itsensä nimennyt henkilö, miten katoamiset oikeastaan liittyvät toisiinsa ja miten elinkautista istuva Maasalo liittyy tapaukseen? Sorjonen, joka työkseen profiloi vakavia rikoksia, saa huomata, että jotkut tapaukset pääsevät syvälle ihon alle.

Syke-elokuva: Hätätila

Syke-elokuva: Hätätila

  • Sallittu kaikenikäisille
  • Sisältää väkivaltaa
  • Voi aihetuttaa ahdistusta

Elokuvan alussa Iiris ( Iina Kuustonen ) yrittää toipua vaikeasta erostaan Artturiin ( Juha-Tapio Arola ) ja tapaa yllättäen kiinnostavan ja lohdutusta tarjoavan Antonin ( Riku Nieminen ). Suhde ei kuitenkaan pääse etenemään alkua pidemmälle, sillä Iiriksen poika Niilo ( Noa Tola ) sairastuu yhtäkkiä.

Niilo tarvitsisi vain pienen operaation, mutta pojan päästyä leikkaussaliin sairaala joutuu verkkohyökkäyksen kohteeksi. Sähköt katkeavat, hengityskoneet pysähtyvät ja pääsy potilastietoihin on estetty. Hoitajien on priorisoitava kenen henki on arvokkain. Käynnistyy trilleri, jossa juostaan aikaa ja mahdottomaksi käyviä olosuhteita vastaan.  

The Comeback Trail
SF Film Finland

The Comeback Trail

  • Ikäraja ei vielä tiedossa

Kun tuottaja Max Barberin (Robert De Niro) viimeisin elokuva floppaa, jää hän velkaa mafiapomo Reggie Fontainelle (Morgan Freeman). Henkensä ollessa uhattuna Max ryhtyy tuottamaan uutta elokuvaa aikomuksenaan tapattaa pääosanesittäjänsä stuntissa vakuutusrahojen toivossa. Max palkkaa rooliin Duke Montanan (Tommy Lee Jones), mutta ei osaa odottaa, että kameran edessä oleminen palauttaa vanhan alkoholisoituneen näyttelijän elämänilon. Kun Max epäonnistuu tapattamaan Duken yksinkertaisessa stuntissa, hän laittaa Duken alttiiksi yhä vaarallisempiin tilanteisiin. Duke selviytyy stuntista toisensa jälkeen ja seurauksena Max päätyy tekemään uransa parhaan elokuvan.

Better Days
Future Film

Better Days

  • Sallittu kaikenikäisille
  • Sisältää väkivaltaa

 

Aasialaisen elokuvan suurin hitti sitten Oscar-palkitun Parasiten menestyksen on upeasti kuvattu ja taidokkaasti näytelty yhdistelmä rajuksi yltyvää koulukiusaamisdraamaa ja pökerryttävän ihanaa, Romeo ja Julia -henkistä, rosoista rakkaustarinaa.

Chen Nian (loistava Zhou Dongyu) käy koulua, jota hallitsee koulukiusaajien aggressiivinen jengi. Kun eräs kiusatuista koulutovereista kuolee väkivaltaiseksi yltyneen kiusaamisen seurauksena, Chen Nian huomaa kauhukseen olevansa kiusaajajengin seuraava kohde.

Jengin johtaja vie Nianin kiusaamisen yhä pidemmälle. Lopulta tyttö pyytää suojakseen salaperäistä Xiao Beitä (poptähti-näyttelijä Jackson Yee) voidakseen valmistautua rauhassa tulevaisuutensa kannalta tuikitärkeisiin yliopiston pääsykokeisiin. ”Suojele sinä maailmaa. Minä suojelen sinua”, sanoo Bei. 

Jiu Yuexin hittiromaaniin pohjaava, innovatiivinen ja visuaalisesti oivaltava elokuvaelämys on onnistunut yhdistelmä tyyliteltyä romanssia ja koulukiusaamisongelman terävää ruotimista. Sen keskiössä on kaksi nuorta, jotka lupaavat suojella toisiaan, kun aikuisista ei siihen enää ole.

Guled & Nasra
B/PLAN

Guled & Nasra

  • Ikäraja ei vielä tiedossa

Cannesin elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut Guled & Nasra on ajaton tarina perheestä äärimmäisten valintojen edessä. Guled ( Omar Abdi ) hankkii perheensä niukan elannon haudankaivajana Itä-Afrikan Djiboutissa. Arkea varjostaa puoliso Nasran ( Yasmin Warsame ) vakava sairaus sekä huoli kaupungin kaduilla viihtyvästä teini-ikäisestä pojasta Mahadista ( Kadar Abdoul-Aziz Ibrahim ). Nasra tarvitsee rahat kiireelliseen leikkaukseen, ja Guled ja Mahad päättävät tehdä kaikkensa rakkaansa pelastamiseksi ja perheen yhdistämiseksi. Djiboutin karunkauniissa maisemissa kuvattu toiveikas draama on Khadar Ayderus Ahmedin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaustyö.

Kaikki meni hyvin
Finnkino (FI-Cinema)

Kaikki meni hyvin

  • Ikäraja ei vielä tiedossa

Kun Emmanuèlen ( Sophie Marceau ) 85-vuotias isä André sai aivohalvauksen, hän käskee tytärtään auttamaan häntä lopettamaan elämänsä. Emmanuèle joutuu kohtaamaan äärimmäisen vaikean tehtävän ennen kaikkea emotionaalisesti mutta myös käytännössä. Koska kuolinapu on laitonta Ranskassa, hänen voimakastahtoinen isänsä päättää matkustaa rajan yli Sveitsiin ja odottaa saavansa tässä apua lapsiltaan. François Ozonin tositapahtumiin pohjautuva elokuva käsittelee herkkyydellä ja lämmöllä aihetta, joka on ikuisesti ajankohtainen ja kiistanalainen.

Perintö
Cinema Mondo

Perintö

  • Ikäraja ei vielä tiedossa

Neigellä on monimutkainen perhe, mutta hänellä on erittäin läheinen suhde äidinisäänsä Emiriin, joka on kasvattanut hänet. Neige vierailee isoisänsä luona päivittäin, kunnes tämän terveys alkaa heiketä ja pian viimeinen päivä koittaa. Isoisän kuolema synnyttää identiteettikriisin Neigessä ja perheen jännitteet korostuvat entisestään. PERINTÖ on ranskalaisohjaaja Maïwennin koskettava ja tarkkanäköinen perhekuvaus suvusta, perinnöstä ja menetyksestä perustuen hänen omaan elämäänsä.

Invisible Demons - Tuhon merkit
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Invisible Demons - Tuhon merkit

  • Sallittu kaikenikäisille

Vaikuttavan kuvakerronnan ja tavallisten asukkaiden kokemusten kautta Rahul Jain kuvaa taloudellisen kasvun ja ilmastonmuutoksen dramaattisia vaikutuksia kotikaupunkinsa Delhin asukkaiden elämään.

Pyrkiessään mahdollisimman nopeaan taloudelliseen kasvuun ihminen louhii biosfääriä eikä pysty enää näkemään kaiken alkulähdettä – luontoa, joka on tuhoutumassa. Delhissä ilmastokriisin seuraukset eivät ole tulevaisuuden uhkakuvia vaan nykyaikaa: sietämätöntä kuumuutta, tulvia ja keuhkoja tuhoavaa saastetta.

Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut dokumentti kysyy, onko tavoittelemamme kehitys tosiaan tämän näköistä. Saastuneen megakaupungin silmiä avaavat tarinat herättävät halun taistella maailmasta, jossa kaikilla on oikeus puhtaaseen ilmaan ja veteen.

West Side Story
The Walt Disney Company Nordic AB

West Side Story

  • Ikäraja ei vielä tiedossa

WEST SIDE STORY kertoo klassisen tarinan rajoja rikkovasta nuoresta rakkaudesta vuoden 1957 New Yorkissa. Elokuvan on ohjannut Oscar®-voittaja Steven Spielberg ja se perustuu Pulitzer- ja Tony®-voittaja Tony Kushnerin käsikirjoitukseen. Tämän rakastetun musikaalin uudelleentulkinnan pääosissa nähdään Ansel Elgort (Tony), Rachel Zegler (María), Ariana DeBose (Anita), David Alvarez (Bernardo), Mike Faist (Riff), Josh Andrés Rivera (Chino), Ana Isabelle (Rosalía), Corey Stoll (Lieutenant Schrank), Brian d’Arcy James (Officer Krupke) ja Rita Moreno (Valentina, joka omistaa kulmakaupan, jossa Tony on töissä). Moreno, joka on yksi kolmesta taiteilijasta, jotka ovat voittaneet Oscar®-, Emmy®-, GRAMMY®-, Tony® ja Peabody Award -palkinnon, toimii myös elokuvan vastaavana tuottajana.

Elokuva tuo yhteen niin Broadwayn kuin Hollywoodinkin kerman ja sen tekijöihin lukeutuvat mm. Kushner, joka toimi myös vastaavana tuottajana, Tony®-voittaja Justin Peck, joka teki elokuvan musikaalinumeroiden koreografiat, Los Angeles Philharmonic -orkesterin kapellimestari ja GRAMMY®-voittaja Gustavo Dudamel, joka johti elokuvan ikonisen musiikin äänityksiä, Oscar®-ehdokas säveltäjä ja kapellimestari David Newman vastasi musiikin sovituksesta, Tony®-voittaja säveltäjä Jeanine Tesori johti laulua ja Grammy®-ehdokas music supervisor Matt Sullivan toimi vastaavana musiikkituottajana. Elokuvan ovat tuottaneet Spielberg, Kristie Macosko Krieger ja Kevin McCollum. West Side Story on sovitettu valkokankaille alkuperäisestä vuoden 1957 Broadway show’sta, jonka käsikirjoitus oli Arthur Laurentsin, musiikki Leonard Bernsteinin, lyriikat Stephen Sondheimin ja konsepti, ohjaus ja koreografia Jerome Robbinsin käsialaa.

Spencer

Spencer

  • Ikäraja ei vielä tiedossa

Prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioliitto on jo pitkään ollut vaakalaudalla. Vaikka huhut pettämisestä ja avioerosta kiertävät, kuningattaren Sandringhamin kartanossa vietettävän joulun ajaksi julistetaan välirauha. Ohjelmassa on aterioita ja metsästystä – Diana tuntee kyllä pelin säännöt. Mutta tänä vuonna kaikki tulee olemaan toisin. Spencer on kuvaus siitä, mitä noiden muutamien kohtalokkaiden päivien aikana kenties tapahtui.

70 on vain numero
Nordisk Film (FI-Cinema)

70 on vain numero

70 IS JUST A NUMBER (70 on vain numero)

  • Sallittu kaikenikäisille
  • Sisältää seksiä

70 on vain numero kertoo lämpimän komediallisella tavalla suositun naisartistin Seija Kuulan kasvutarinan. Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä.

 

Annette
Future Film

Annette

  • Sallittu kaikenikäisille
  • Sisältää väkivaltaa
  • Sisältää seksiä

Cannesissa parhaana ohjaajana palkitun Leos Carax’n uutuus on häpeilemättömän melodramaattinen, absurdi ja fantastinen satu, jossa on ohjaajan varhaistyön Pont Neufin rakastavaiset (1990) taianomaista kauneutta ja Holy Motorsin (2012) villiä sekopäisyyttä. Sparksin oudot ja ihanat sävelet kuljettavat mielen pimeälle puolelle syöksyvää, ylenpalttista rock-oopperaa.

Henry McHenry (Adam Driver) on kiistanalainen stand up -koomikko, jonka rakastettu on kaikkien palvoma oopperatähti Anne (Marion Cotillard). Siinä missä Annea kuljetetaan limusiinilla enkelten kaupungin loisteliaimmille areenoille, Henry kaahaa moottoripyörällään laitakaupungin räkäisille pikkuklubeille esittämään omaa showtaan.

Henry valmistautuu esityksiinsä kuin nyrkkeilijä otteluun. Lavalla hänestä kuoriutuu Andy Kaufmanista muistuttava äkkiväärä ja anarkistinen nero, joka performanssissaan etsii yhä uusia tapoja loukata yleisöään.

Marion Cotillard tulkitsee herkästi viihdeteollisuuden raadollisuuteen ja puolisonsa hulluuteen hukkuvaa oopperatähteä. Annen ja Henryn tytär, Annette, osoittautuu poikkeuksellisen lahjakkaaksi – kyseessä on erityislapsi sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä.

Näytä ostoskori