
Asteroid City
Asteroid City sijoittuu kuvitteelliseen amerikkalaiseen aavikkokaupunkiin noin vuonna 1955. Joukko tiedekilpailussa kisaavia opiskelijoita ja heidän vanhempiaan on kokoontunut paikalle nuorten tähtiharrastajien tapahtumaan. Kokoontuminen kuitenkin keskeytyy mitä näyttävimmällä tavalla maailmaa mullistavien tapahtumien seurauksena.

Forever Young
Forever Young (Les Amandiers) oli ansaitusti yksi vuoden 2022 Cannesin elokuvajuhlien Kultainen palmu -ehdokkaista. Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Valeria Bruni Tedeschi opiskeli myös itse 80-luvulla Nanterren Théâtre des Amandiers -teatterikoulussa ranskalaisen teatterilegendan Patrice Chéreaun johdolla. Pääroolissa ahkerana mutta naivina Stellana nähdään ranskalaisen elokuvan lupaava uusi kasvo, suomalaistaustainen Nadia Tereszkiewicz. Legendaarista Chéreauta näyttelee Louis Garrel.
Synopsis
Joukko kaksikymppisiä nuoria pyrkii kuuluisaan Nanterren teatterikouluun, jossa taidetta tehdään vereslihalla ja rakkaudesta lajiin. Varakkaan perheen tytär Stella, ahdistunut Étienne, Adèle, Franck, Camille ja kumppanit huomaavat pian epävakaan ohjaajansa johdolla astuneensa intiimiin yhteisöön, jossa pätevät täysin omat lainalaisuutensa. Produktioiden sisällä kasvavista jännitteistä ja täydellisyyden päähänpinttymästä syntyy kuitenkin myös turvasatama, jossa nuoret yhdessä etsivät vastauksia elämän suuriin mysteereihin: teatteriin ja rakkauteen. Levottomien ihmissuhteiden melodraaman ohessa elokuva pohtii, missä oikean elämän ja esityksen raja kulkee ja mitä näytteleminen oikeastaan on.

Indiana Jones And The Dial Of Destiny
Indiana Jones and the Dial of Destiny
Harrison Ford palaa legendaarisen sankariarkeologin rooliin ikonisen elokuvasarjan viidennessä osassa. Fordin rinnalla elokuvan pääosissa nähdään Phoebe Waller-Bridge (“Fleabag”), Antonio Banderas (Kärsimys ja kunnia), John Rhys-Davies (Kadonneen aarteen metsästäjät), Shaunette Renee Wilson (Black Panther), Thomas Kretschmann (Das Boot), Toby Jones (Jurassic World: kaatunut valtakunta), Boyd Holbrook (Logan), Oliver Richters (Black Widow), Ethann Isidore (Mortel) ja Mads Mikkelsen (Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet).
Elokuvan on ohjannut James Mangold (Le Mans 66 - Täydellä teholla, Logan), ja sen ovat tuottaneet Kathleen Kennedy, Frank Marshall ja Simon Emanuel, Steven Spielbergin ja George Lucasin toimiessa vastaavina tuottajina. John Williams, joka on tehnyt scoremusiikin jokaiseen Indy-seikkailuun aina ensimmäisestä, vuoden 1981 Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvasta lähtien, vastaa jälleen elokuvan scoresta.

Harold Fryn toiveikas taival
HAROLD FRYN TOIVEIKAS TAIVAL ei ole tavallinen sankaritarina. Harold on huomaamaton mies, joka on epäonnistunut elämässään kaikessa tärkeässä: aviomiehenä, isänä ja ystävänä. Nyt reilusti yli 60-vuotiaana Harold kuitenkin yllättää niin itsensä, vaimonsa, kuin kaikki muutkin. Kun Harold kuulee vanhan ystävänsä olevan saattohoidossa, hän tahtoo lähettää tälle surunvalittelunsa. Postiin käveltyään Haroldista kuitenkin tuntuu, ettei kirje ole tarpeeksi. Hetken mielijohteesta Harold lähtee jalan matkaan ystävänsä luo, ja pian matka koko maan halki tekee hänet tunnetuksi ympäri Englannin. Harold toivoo pelastavansa matkanteolla ystävänsä, mutta löytää samalla myös tien takaisin itseensä, ja lopulta kotiin.
HAROLD FRYN TOIVEIKAS TAIVAL on koskettava kertomus itsensä löytämisestä, anteeksiannosta ja hetkeen tarttumisesta. Hettie McDonaldin (Normal People) elokuvan nimiroolissa nähdään Oscar-palkittu Jim Broadbent yhdessä ylistetyn Penelope Wiltonin (Downton Abbey) kanssa. Elokuva pohjautuu Rachel Joycen bestselleriin.

Muiden lapset
Rachel on lapseton 40-vuotias opettaja. Hän rakastaa elämää, oppilaitaan, ystäviään, eksäänsä ja kitaratunteja. Kun elämään astuu uusi rakkaus Ali, kiintyy Rachel myös tämän nelivuotiaaseen tyttäreen Leilaan. Leilasta tulee pikkuhiljaa hänelle kuin oma tytär. Toisten lapsiin kiintymisessä on kuitenkin riskinsä.
Rebecka Zlotowskin ohjaama MUIDEN LAPSET on syvästi henkilökohtainen, intiimi ja koskettava kertomus kaipuusta ja yhteenkuuluvuudesta. Elokuva sai ensiesityksensä Venetsian elokuvajuhlilla.

Mission: Impossible - Dead Reckoning Part One
Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One

Oppenheimer
Christopher Nolanin käsikirjoittama ja ohjaama Oppenheimer on IMAX®-kameroilla kuvattu eeppinen trilleri, joka tutustuttaa katsojat ristiriitaiseen ja salaperäiseen mieheen, joka vaarantaa koko maailman voidakseen pelastaa sen.
Elokuvan pääosassa nähdään Cillian Murphy J. Robert Oppenheimerina ja Emily Blunt näyttelee hänen vaimoaan, biologi ja kasvitieteilijä Katherine ”Kitty” Oppenheimeria. Oscar®-voittaja Matt Damon esittää Manhattan-projektin johtajaa kenraali Leslie Groves Jr:ää, ja Robert Downey Jr. esittää Yhdysvaltain atomienergiakomission puheenjohtajaa Lewis Straussia.
Oscar®-ehdokas Florence Pugh esittää psykiatri Jean Tatlockia ja Benny Safdie teoreettista fyysikkoa Edward Telleriä. Michael Angarano esittää Robert Serberiä ja Josh Hartnett uraauurtavaa yhdysvaltalaista ydinfyysikkoa Ernest Lawrencea.
Oppenheimerissa nähdään myös Oscar®-voittaja Rami Malek ja 8-kertainen Oscar®-ehdokas, näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvantekijä Kenneth Branagh.
Näyttelijäkaartin täydentävät Dane DeHaan (Valerian and the City of a Thousand Planets), Dylan Arnold (Halloween-elokuvasarja), David Krumholtz (The Ballad of Buster Scruggs), Alden Ehrenreich (Solo: A Star Wars Story) ja Matthew Modine (Yön ritarin paluu).
Elokuva perustuu Kai Birdin ja edesmenneen Martin J. Sherwinin Pulitzer-palkittuun kirjaan American Prometheus: The Triumph and Tragedy of J. Robert Oppenheimer. Elokuvan tuottajia ovat Emma Thomas, Atlas Entertainmentin Charles Roven ja Christopher Nolan.
Oppenheimeria on kuvattu 65 millimetrin IMAX®-kameroilla tavalliselle 65 millimetrin elokuvafilmille. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun on kuvattu IMAX®-kameroilla analogista mustavalkokuvaa.
Nolanin elokuvat, kuten Tenet, Dunkirk, Interstellar, Inception ja Yön ritari -trilogia, ovat tuottaneet maailmanlaajuisesti yli 5 miljardia dollaria. Ne ovat voittaneet 11 Oscar®-palkintoa ja ansainneet 36 ehdokkuutta, mm. kahdesti parhaan elokuvan ehdokkuuden.

Barbie
Elämä Barbiemaassa on täydellistä. Paitsi jos sinulla on eksistentiaalinen kriisi. Tai jos olet Ken.
Oscar®-ehdokas ohjaaja-käsikirjoittaja Greta Gerwig (Pikku Naisia, Lady Bird) tuo valkokankaille elokuvan ”Barbie”. Oscar®-ehdokas Margot Robbie (Bombshell ja I, Tonya) on Barbie ja Ryan Gosling (La La Land, Half Nelson) on Ken. Muissa rooleissa nähdään America Ferrera (End of Watch, Kuinka koulutat lohikäärmeesi -elokuvat), Kate McKinnon (Bombshell, Yesterday), Michael Cera (Scott Pilgrim vastaan maailma, Juno), Ariana Greenblatt (Avengers: Infinity War, 65), Issa Rae (The Photograph, Insecure), Rhea Perlman (I’ll See You in My Dreams, Matilda) ja Will Ferrell (Uutisankkuri-elokuvat, Talladega Nights). Elokuvaa tähdittävät lisäksi Cruz Kayne (Pikku Naisia), Emma Mackey (Emily, Sex Education), Hari Nef (Assassination Nation, Transparent), Alexandra Shipp (X-Men -elokuvat), Kingsley Ben-Adir (One Night in Miami, Peaky Blinders), Simu Liu (Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings), Ncuti Gatwa (Sex Education), Scott Evans (Grace and Frankie), Jamie Demetriou (Cruella), Connor Swindells (Sex Education, Emma), Sharon Rooney (Dumbo, Jerk), Nicola Coughlan (Bridgerton, Derry Girls), Ritu Arya (The Umbrella Academy), Grammyn voittanut laulaja-lauluntekijä Dua Lipa sekä Oscar®-voittaja Helen Mirren (The Queen).
Greta Gerwig on ohjannut elokuvan, jonka hän on käsikirjottanut yhdessä Oscar®-ehdokas Noah Baumbachin (Marriage Story , The Squid, The Whale) kanssa pohjautuen Mattelin Barbieen.
Elokuvan ovat tuottaneet Oscar®-ehdokas David Heyman (Marriage Story, Gravity), Margot Robbie, Tom Ackerley ja Robbie Banner. Vastaavat tuottajat ovat Michael Sharp, Josey McNamara, Ynon Kreiz, Courtenay Valenti, Toby Emmerich ja Cate Adams.
Gerwigin luovassa tiimissä kameran takana toimivat Oscar®-ehdokas kuvaaja Rodrigo Prieto (The Irishman, Silence, Brokeback Mountain) ja leikkaaja Nick Houy (Pikku Naisia, Lady Bird). Lavastuksesta vastaa kuusinkertainen Oscar®-ehdokas Sarah Greenwood (Kaunotar ja Hirviö, Anna Karenina), puvustuksesta Oscar®-palkittu Jacqueline Durran (Pikku Naisia, Anna Karenina), erikoistehosteista Glen Pratt (Paddington 2, Kaunotar ja Hirviö), musiikista George Drakoulias (White Noise, Marriage Story) ja Oscar®-palkittu säveltäjä Alexandre Desplat (The Shape of Water, The Grand Budapest Hotel).
Warner Bros. Pictures esittää Heyday Filmsin, LuckyChap Entertainmentin sekä Mattelin tuotannon ”Barbie”. Elokuvan levittää maailmanlaajuisesti Warner Bros. Pictures ja se saapuu elokuvateattereihin Yhdysvalloissa 21. heinäkuuta ja kansainvälisesti 19. heinäkuuta alkaen. Suomen ensi-ilta on 21. heinäkuuta 2023.
Muutokset mahdollisia.

Andra akten - Toinen näytös
Elämä tuoreena eläkeläisenä voisi olla parempaa. Evan ex-mies on muuttanut kadun toiselle puolelle uuden vaimonsa kanssa, ja Evan poika on jostain käsittämättömästä syystä kyllästynyt ylisuojelevan äitinsä paapomiseen ja haluaakin enemmän omaa aikaa. Mitä Evan pitäisi tehdä kaikella vapaa-ajallaan? Evalle tarjoutuu mahdollisuus työkeikkaan, josta hän ei voi kieltäytyä – suuri tähtinäyttelijä, eksentrinen Harald Skoog, on saanut aivohalvauksen ja tarvitsee kuntoutusta omassa kodissaan. Se, mikä alkaa katastrofina, kasvaa lämpimäksi ystävyydeksi, orastavaksi elämäniloksi ja toivoksi siitä, ettei elämä ole vielä ohi. Itse asiassa se ei ehkä ole edes alkanut.

Book Club - Uusi luku
Odotetussa jatko-osassa tuttu ystävätärnelikko suuntaa lukupiirinsä ainutlaatuiselle tyttöjen hemmottelumatkalle Italiaan. Kun asiat karkaavat raiteiltaan ja salaisuudet alkavat paljastua, muuttuukin rentouttavaksi tarkoitettu lomamatka ikimuistoiseksi seikkailuksi Italian halki.

Universumin kaiut - Kaija Saariahon musiikki
Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -dokumenttielokuva kertoo Pariisissa uransa luoneesta, modernin musiikin säveltäjästä Kaija Saariahosta. Dokumentti seuraa Saariahon kypsymistä ujosta helsinkiläistytöstä maailman arvostetuimmaksi nykysäveltäjäksi. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Riitta Rask.
Teatro Productions’in tuottama täyspitkä dokumenttielokuva on osaltaan yksi kiitos ja kunnianosoitus säveltäjä Saariaholle hänen vaikuttavasta lahjastaan suomalaiselle ja kansainvälisellekin musiikkitaiteelle. Saariahon musiikkia soitetaan laajasti eri puolilla maailmaa, konserttisaleissa, oopperalavoilla ja festivaaleilla. Dokumentissa teosten lähtöideoista ja taustoista kertovat säveltäjä itse sekä hänen työtoverinsa ja perheenjäsenensä.
Elokuvan ensiesitys nähtiin Docpoint-festivaaleilla helmikuun 2023 alussa. Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa se voitti erikoispalkinnon.
Dokumenttia on kuvattu vuosina 2019-2022 Helsingin ja Tampereen lisäksi Tanskan Ebeltoftissa, Pariisissa, Venetsiassa sekä Barcelonassa. Dokumentti päättyy Italiaan, jossa Kaija Saariaholle myönnetään Venetsian Biennalen Kultainen Leijona elämäntyöpalkinto (The Golden Lion for Lifetime Achievement) vuonna 2021.
Saariahon saamien kansainvälisten ja kotimaisten palkintojen sekä tunnustusten lista on mittava. Saariaho on saanut uransa aikana 24 kansainvälistä palkintoa ja tunnustusta. Vuonna 2020 BBC:n järjestämässä äänestyksessä Kaija Saariaho valittiin maailman merkittävimmäksi elossa olevaksi nykysäveltäjäksi. Myös New York Times valitsi Saariahon vuonna 2021 vuoden tärkeimmäksi nykysäveltäjäksi.

Ilveskuiskaaja
Raumalainen Hannu Rantala on seurannut vuosien ajan hänen pihapiirissään elävien ilvesten
elämää. Parta Jooseppi, Täplä, Ärmätti ja Laitilan Kauhu ovat kaikki ilveksiä, jotka Hannu tuntee
nimeltä ja käytöksestä. Hannu väittää myös voivansa keskustella heidän kanssaan.
Ilveskuiskaaja on lämmin, yllättävä ja unenomainen tarina siitä, miten ihminen voi löytää tiensä
takaisin villin luonnon keskelle. Kymmenien metsäkameroidensa avulla Hannu avaa meille ilvesten maailman lisäksi luonnon monimuotoisuutta tavalla, jollaista ei ole aiemmin nähty.

Sisarukset
Kolmekymppiset kaksoset Jenna ( Henna Tanskanen ) ja Joni ( Lauri Tanskanen ) saavat tietää, että heidän isällään on kolmaskin lapsi. Sisko Jóna ( Elin Petersdottir ) asuu Islannissa.
Sisarusten tapaaminen mullistaa jokaisen maailman, ihmissuhteet ja tulevaisuuden. Kunkin etsiessä omalle elämälleen merkitystä, aaltoillaan yhden isän, kahden kotimaan ja kolmen aikuisen sisaruksen välillä yhdistymisestä erkaantumiseen ja takaisin.
Vuosien mittaan sisarukset kohtaavat itsensä ja toisensa, samanlaisuutensa ja erilaisuutensa.
Saara Cantellin Sisarukset -elokuvaa on kuvattu seitsemän vuoden ajan päähenkilöitä seuraten.

Kuolleet lehdet
Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen (Alma Pöysti ja Jussi Vatanen) yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus. Heidän tietään kohti tätä kunnioitettavaa päämäärää varjostavat miehen alkoholismi, kadonneet puhelinnumerot, tietämättömyys toistensa nimistä tai osoitteista ja elämän yleinen taipumus asettaa esteitä onneaan etsivien tielle. Tämä lempeä tragikomedia on jo kadonneeksi luultu neljäs osa Aki Kaurismäen työläistrilogiaan ( Varjoja paratiisissa , Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö ).

Venetsian aaveet
Venetsian aaveet sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Venetsiaan pahaenteisesti pyhäinpäivän aattona, jolloin tapahtuvan karmivan mysteerin myötä valkokankaalle palaa maineikas etsivä Hercule Poirot. Eläkkeelle jäätyään Poirot vetäytynyt viettämään hiljaiseloa maailman kiehtovimmassa kaupungissa, missä hän hyvin vastahakoisesti suostuu osallistumaan spiritistiseen istuntoon rapistuvassa palazzossa, jossa kummittelee. Kun yksi vieraista joutuu murhan uhriksi, etsivämme tempautuu pahuuden pyörteisiin tuossa varjojen ja salaisuuksien maailmassa.
Mukana on monia samoja tekijöitä kuin vuoden 2017 elokuvassa Idän pikajunan arvoitus ja vuoden 2022 elokuvassa Kuolema Niilillä . Elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh ja Oscar®-ehdokas Michael Green ( Logan ) vastaa käsikirjoituksesta, joka perustuu Agatha Christien romaaniin "Kurpitsajuhla". Elokuvan ovat tuottaneet Kenneth Branagh, Judy Hofflund, Ridley Scott ja Simon Kinberg sekä vastaavina tuottajina toimineet Louise Killin, James Prichard ja Mark Gordon. Tarinan unohtumattomia hahmoja esittää loistava ensemblekaarti, johon kuuluvat Kenneth Branagh'n lisäksi Kyle Allen ( Rosaline ), Camille Cottin (Dix pour cent/Call My Agent -TV-sarja), Jamie Dornan ( Belfast ), Tina Fey (30 Rock -TV-sarja), Jude Hill ( Belfast ), Ali Khan ( 6 Underground ), Emma Laird ( Mayor of Kingstown ), Kelly Reilly (Yellowstone-TV-sarja), Riccardo Scamarcio ( Caravaggio’s Shadow ) sekä hiljattain Oscar-palkittu Michelle Yeoh ( Everything Everywhere All at Once ).

Spede
Elokuva tarkastelee Speden ja kumppaneiden innovatiivisinta vaihetta elokuvan tekemisen kautta 1960-luvun lopulta Uuno Turhapuro -elokuvan läpimurtoon 1970-luvun alkupuolella. Elokuvassa tullaan näkemään muun muassa Uuno-hahmon syntytarina. Lisäksi se päästää katsojan seuraamaan kulissien taakse Speden väsymätöntä taistelua viihteen puolesta ajan elokuvataidepiirejä vastaan.
Elokuva pohjautuu Tuomas Marjamäen Spede, nimittäin (2017) ja Uuno on numero yksi - Turhapuron koko tarina (2021) -elämänkertoihin.

Mummola
Kuten joka vuosi joulun aikaan, sisarukset Susanna ja Helena vierailevat perheineen vanhempiensa luona. Kuten tavallista, isoisä Lasse juo liikaa, isoäiti Ella on huolissaan kaikista, lapset ovat kyllästyneitä ja sisarukset lankeavat vanhoihin riitoihinsa. Joulun jälkeen jokainen lähtee omille teilleen ja palaa arkeen. Tia Kouvon purevan humoristinen, koskettava elokuvadebyytti nostaa kysymyksen, johon voimme kaikki samaistua: kuinka jaksaisimme jatkaa syvän inhimillisen yhteyden etsimistä, vaikka emme aina onnistuisikaan?

Valoa valoa valoa
Valoa valoa valoa on elokuva ensirakkaudesta, sen häikäisevästä valosta ja elämänpituiseksi venyneistä varjoista. Se perustuu kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen samannimiseen romaaniin, joka voitti Finlandia Juniorin ilmestyessään vuonna 2011.
Keväällä 1986 Tsernobylin ydinvoimalassa Neuvostoliitossa räjähtää ja hämäläiseen pikkukylään saapuu tyttö nimeltä Mimi, joka saa 15-vuotiaan Mariian elämän hetkeksi täyteen valoa. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen aikuistunut Mariia tulee vierailulle lapsuudenkotiinsa ja palaa muistoissaan nuoruutensa kesään ja sitä seuranneeseen traagiseen syksyyn. Ensirakkauden kasarikesään palatessa, Mariian on päästettävä irti syyllisyydestä sekä annettava anteeksi muillekin kuin itselleen.

Je'vida
Je’vida, historian ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva, kertoo pakkosuomalaistamisen paineessa taustansa hylänneestä naisesta, jonka tarina nähdään kolmessa aikatasossa. Iäkäs kolttasaamelainen nainen Iida joutuu vanhan kotitilan myymisen ja kulttuuriperimän salaamisen suhteen kahden vaiheille, sillä pois tukahdutettu luonnonläheinen maailma alkaa hiipiä takaisin.