Kansallinen AV-instituutti

TAMPERE SYKSY 2018 - sarja alkaa maanantaina 17.9.

Pääsyliput 5€
Esitysaika: Maanantaisin klo 18.45
Lipunmyynti alkaa esityspäivänä klo 16.00. Huom! KAVI-sarjaan ei voi ostaa lippuja netin kautta, lippujen myynti ainoastaan kassalta.
Oikeus ohjelmamuutoksiin pidätetään.
Elokuvakopiot: KAVI 35 mm

OHJELMISTO:

17.9. Pedro Almodóvar: MATADOR -K16- 96 min
24.9. Andrei Tarkovski: PEILI -K12- 107 min
1.10. Lawrence Kasdan: HUUMA -K16- 114 min
8.10. Barry Sonnenfeld: THE ADDAMS FAMILY – PERHE ADDAMS  -S- 100 min
15.10. Miloš Forman: HAIR -K12- 121min
22.10. Emile Ardolino: KUUMA TANSSI -S- 101min
29.10. Tobe Hooper: POLTERGEIST -K16- 115 min
5.11. Mikko Niskanen: POJAT -K7- 106 min 4K DCP (KAVI 2014)
12.11. Gus Van Sant: MATKALLA IDAHOON -K16- 102 min
19.11 Jean-Luc Godard: MASKULIINI, FEMINIINI -K16- 105 min
26.11. John Hillcoat: GHOSTS OF THE CIVIL DEAD -K16- 93 min
3.12. Werner Herzog: WOYZECK – KIDUTETTU -K16- 82 min

Matador
PEK erikoisnäytökset

Matador

Matador

  • Sallittu kaikenikäisille

Kaikissa seikkailukertomuksissa on mukana kaiken kokenut kapteeni ja nuorukainen, joka kuuntelee, kun kapteeni kertoo tarinoita ja joka uneksii tulevaisuudessa elävänsä ne. Elokuvassani kapteeni on härkätaistelija (Nacho Martinez), joka on vetäytynyt areenoilta pahan sarveniskun takia, ja kuuntelija on hänen härkätaistelukoulunsa oppilas (Antonio Banderas), joka voidakseen elää haluaa ensin oppia tappamaan, ja ennen kaikkea voidakseen aloittaa tappamisen hänen on opittava kärsimään sen aiheuttama rangaistus. Kolmas tärkeä henkilö on Maria Cardenal, joka on liian kärsimätön rakkauden hetkellä. Miehet eivät saa tarpeekseen hyväillä häntä, koska hän tappaa heidät ennen sitä. En syytä häntä, sellainen nainen ansaitsee kaiken kunnioitukseni, mutta säälin häntä myös, koska hurjine himoineen Maria on tuomittu yksinäisyyteen, ja ruumiit ovat harvoin hyvää seuraa.

Nämä kolme henkilöä kulkevat kuin hypnotisoidut läpi elokuvan 3000 metriä, siihen saakka, jolloin vastaan tulee sana ”Loppu”. Hyvä tarina vaatii lopun, ja jos loppu tekee päähenkilöt onnellisiksi, sitä parempi. Ja tässä tapauksessa päähenkilöt ovat äärettömän onnellisia, vaikka heidän viimeinen hymynsä on veren tahraama. Mutta elämä on sellaista, ja sellainen on Kuolema.

Peili
PEK erikoisnäytökset

Peili

Zerkalo

  • Sallittu kaikenikäisille

Peilissä ei ole mitään juonta, mitään tapahtumakulkua joka sitoisi yhteen eri episodit. Vain ohjaajan mielleyhtymät toimivat yhdistävänä tekijänä. Peili on hyvin subjektiivinen elokuva, joka luo uudelleen autenttisia kohtauksia ohjaajan lapsuudesta, limittää ne uniin ja surrealistisiin näkyihin tai dokumentaarisiin kuviin historiallisista tapahtumista ja kuvaa näkymättömän päähenkilön todellisuutta nykyaikana. Tämä päähenkilö on samalla kertaa fiktio ja ohjaaja itse. Vaikka lähtökohta on äärimmäisen subjektiivinen, se on myös yleispätevä, sillä jos onnistumme eläytymään elokuvaan, koemme viimeisen kohtauksen aikana vapautumisen tunteen: olemme olleet mukana matkalla ihmisen sisäiseen ja ulkoiseen kärsimykseen, mukana hänen etsinnässään ja voimme saavuttaa samanlaisen harmonian kuin päähenkilö.

"Kyseessä on tarina äitini elämästä ja sillä tavoin myös osasta omaa elämääni. Tämä elokuva on rippi. Olemme velkaa niille jotka ovat antaneet meille elämän ja rakkauden ja meidän täytyy ilmaista heille rakkautemme. Kaikessa mitä olen tehnyt, kaikessa mitä ajattelen tehdä on teemani tämä: ihanteen riivaama ihminen etsii kiihkeästi vastausta kysymykseen, menee äärimmäiselle rajalle yrityksessään ymmärtää todellisuutta. Ja hän tavoittaa tämän ymmärryksen sinnikkyytensä ja kokemustensa ansiosta." (Tarkovski)

Huuma
PEK erikoisnäytökset

Huuma

Body Heat

  • Sallittu kaikenikäisille

Huuma on mm. Alan J. Pakulan Kluten (1971) ja Roman Polanskin Chinatownin (1974) ohella tärkeimpiä moderneja rikoselokuvia, joiden juuret, lähtökohdat ja keskeiset motiivit voidaan selkeästi palauttaa 1940-luvun mustan rikoselokuvan film noirin traditioon. Huumaa onkin usein pidetty film noirin klassikoihin kuuluvan Billy Wilderin mestarillisen James M. Cain -filmatisoinnin Nainen ilman omaatuntoa (Double Indemnity, 1944) uusintaversiona. Molempien elokuvien lähtökohtana on (Cainin elokuville tyypillinen) tilanne, jossa suhteellisen viaton ja hyväuskoinen miespäähenkilö kohtaa sattumoisin kohtalokkaan naisen, todellisen femme fatalen. Mies joutuu naisen pauloihin ja kiihkeän suhteen vääjäämättömänä seurauksena (ja ylivoimaiseksi käyvien vaikeuksien lähtökohtana) on, että naisen aviomiehestä on päästävä eroon. Rakkauden ja omistushalun lisäksi motiivina aviomiehen murhaan on raha. Naisen todellinen luonne käy molempien elokuvien miehille selville vasta sitten, kun on liian myöhäistä.

Perhe Addams
PEK erikoisnäytökset

Perhe Addams

The Addams Family

  • Sallittu kaikenikäisille
Hair
PEK erikoisnäytökset

Hair

Hair

  • Sallittu kaikenikäisille

Formanin Hair ei pidä sisällään 1960-lukulaista huumeinnoitusta, vaan hän hyödyntää 1970-lukua, sen tunnelmaa ja nuorison ideologioita. Hairin todellinen aihe, nuoret ihmiset kamppailemassa oman identiteettinsä löytämisen puolesta, nousee Formanin elokuvaversiossa pinnalle, täysin sille kuuluvaan asemaan. Hairiä ei voi täten pitää hippiaatteen ylistyslauluna, siinä on vain aavistuksen verran romanttista nostalgiaa. Formanille tyypillinen napakka satiiri on silmiinpistävästi esillä myös tässä elokuvassa.

Ragni, Rado & MacDermot -kolmikon musiikki on sovitettu uudelleen Formanin elokuvaa varten. 70-luvun markkinointikoneiston tukemana, juuri nämä versiot lauluista ovat niitä, jotka ovat jääneet elämään. Alkuperäiseen musiikkiin verrattuna lauluissa on nyt mukana enemmän aineksia rockista, tempo on lisääntynyt ja soitinarsenaali monipuolistunut. Kaikki tämä on tehnyt pelkästään hyvää alkuperäiseen musikaalimusiikkiin verrattuna.

P.S. Hair on viimeinen elokuva, jossa ohjaajalegenda Nicholas Ray (1911–1979) esiintyi.

Kuuma tanssi
PEK erikoisnäytökset

Kuuma tanssi

Dirty Dancing

  • Sallittu kaikenikäisille

Elokuva on tarina nuoren tytön heräämisestä. Francis “Baby” Houseman on perheensä mukana Kellermanin lomakeskuksessa Catskill-vuorilla. Hän on lukion viimeisellä luokalla ja aikoo mennä yliopistoon opiskelemaan kehitysmaiden taloustiedettä pyrkiäkseen sitten rauhanturvajoukkoihin. “Baby aikoo muuttaa maailman”, toteaa kannustava liberaali lääkäri-isä. Vierasmajan tukahduttavaan ilmapiiriin kyllästynyt Baby eksyy henkilökunnan “dirty dancing” -juhliin. Tanssinopettaja Johnnylla on menossa kuuma kierros partnerinsa Pennyn kanssa. Baby ystävystyy heidän kanssaan, auttaa Pennya tekemään abortin (Johnny ei ole isä) ja tuuraa tätä tanssikilpailussa. Liberaalina esiintyvä isä asettuu Babyn ja proletaarisen Johnnyn seurustelua vastaan, vaikka hänellä ei ole huomauttamista toisen tyttärensä Lisan seurustelusta playboy Robbien kanssa. Baby vieraantuu isästään. “Et ole se joksi sinua luulin, Baby. En taida tietää kuka sinä olet”, sanoo isä.

Elokuva sai hyvät arvostelut ja loistavan yleisömenestyksen. New York Timesin kriitikko David Denby kävi näytännössä, jossa kaikkialla hänen ympärillään oli tyytyväisesti hymyileviä naisia. Naiskatsojat tulivat katsomaan elokuvan uudelleen, jotkut 10, 25, 50, jopa 125 kertaa. Vaikka Babyn ja Johnnyn eroottisia kohtauksia oli siistitty, elokuvaa kutsuttiin kuitenkin “ensimmäiseksi tyttöjen pornoelokuvaksi” ja “naisten märäksi uneksi”.

Poltergeist
PEK erikoisnäytökset

Poltergeist

Poltergeist

  • Sallittu kaikenikäisille

Hohdon tavoin muinainen kirous vaivaa myös hautausmaan päälle rakennettua Poltergeistin viihtyisää lähiötä. Kuolleiden hengen keskittävät viestinsä taloja kauppaavan Steve Freelingin kotiin ensin television kautta ja vähitellen yhä hurjemmiksi käyvin yliluonnollisin ilmiöin. Leikki muuttuu todeksi kun pikkutytär Carol Anne katoaa toiseen ulottuvuuteen ja huutaa äitiään tietyllä televisiokanavalla. Vanha pihapuu herää eloon myrskyssä ja uhkaa nielaista perheen pojan.
Tapahtumien roisiuteen nähden luonnottoman rauhallisena pysyttelevä perhe hankkii apuun ilmiöitä tutkivia tiedemiehiä välineineen. Tieteelle viitataan kuitenkin enimmäkseen kintaalla. Kun eräs tutkijoista kehuu haltioissaan tallentaneensa itsekseen senttejä liikkuneen leikkiauton, avaa rasittunut Steve hänelle lastenhuoneen oven, jonka takana koko irtaimisto kieppuu holtittomana sekamelskana. Toinen tutkija saa tuta elokuvan karuimman painajaisen, jossa hän repii kylpyhuoneen peilin edessä kasvonsa riekaleiksi.

Haudantakaisten voimien sirkusta taltuttamaan kutsutaan meedio, jonka voimat yhdessä vanhempien liikuttavan rakkauden kanssa avaavat lastenhuoneeseen sykkivän henkitorven ja reitin Carol Annen luo. Spielbergiläistä lopetusta seuraa kuitenkin Hooperin viimeinen sana, kun kaltoin kohdellut kuolleet ottavat hohtavien henkiensä siteiksi maallisemmat jäännöksensä noustessaan lopullisesti vaatimaan oikeuksiaan.

Pojat
PEK erikoisnäytökset

Pojat

Pojat

  • Sallittu kaikenikäisille

Pojat on kuvaus suomalaisesta lähihistoriasta, sota-ajan tunneista erään ikäpolven silmien läpi suodattuneena. Samalla elokuvalla on yleispätevät inhimilliset ulottuvuutensa: Niskanen kuvittaa niitä tuntemuksia ja ahdistuksia, jotka ovat olemassa yhtä hyvin rauhan kuin sodankin aikana.  Kun draama ja tragedia huipentuvat Jaken jäädessä makaamaan kiskoille, katsoja ymmärtää, että vaikka sota on päättynyt, se on nostanut pintaan asioita, jotka seuraavat elokuvan henkilöitä heidän loppuelämänsä ajan.

Huolimatta tyylin eräistä epäyhtenäisyyksistä ja tehosteiden osin katteettomasta käytöstä Pojat on suomalaisen elokuvan valmeimpia esikoisohjauksia. Niskasen ohjaustyylissä sekä Olavi Tuomen taidokkaasti valoja ja varjoja rekisteröivässä kuvauksessa voi nähdä slaavilaisvaikutteista paatoksellisuutta.  Juuri tällainen "arjen oma patetiikka" ja näyteltyjenkin kohtausten tavoittama karhea realismi, jopa naturalismi, ovat alusta lähtien Niskasen valtteja. Tähän liittyy lapsinäyttelijöiden eläytynyt ohjaus - paras heistä, Vesa-Matti Loiri, on sittemmin osoittautunut hyvin monipuoliseksi lahjakkuudeksi: laulajana, elokuva-, televisio- sekä teatterinäyttelijänä. Amatöörinäyttelijöiden ohjaajana Niskasella on aina ollut silmää.

Matkalla Idahoon
PEK erikoisnäytökset

Matkalla Idahoon

My Own Private Idaho

  • Sallittu kaikenikäisille

Matkalla Idahoon -elokuvan kaksi nuorta poikaprostituoitua, Scott Favor (Keanu Reves) ja Mike Waters (River Phoenix), ovat läheistä sukua ohjaajan aiemmille marginaalisille sankareille. Scott edustaa yläluokan – hänen isänsä on Portlandin pormestari - jälkikasvua joka on viehättynyt romanttisen rosoisesta katuelämästä mikä tarjoaa hänelle oivan mahdollisuuden oidipaaliseen kapinaan. "Isäni ei tiedä että olen uhka" uhoaa Scott. Mike on toista maata. Hän on itseensä vetäytyvä narkoleptikko jolla on rosoinen menneisyys johon kuuluu isättömyys ja Miken ja tämä isoveljen hylännyt äiti.

Miken rooliin Gus Van Sant halusi jo teini-idoliksi nousseen River Phoenixin. Tämä empi rohkeaa roolia, kuten myös Scottin rooliin kaavailtu Keanu Reeves. Myöhemmin he ovat kertoneet "pakottaneensa" itsensä ottamaan roolin ja yhteisenä ehtona oli se, että heidän molempien piti olla mukana. Tämä kannatti. Matkalla Idahoon on molempien näyttelijöiden parhaita töitä ja Phoenix palkittiin Venetsian elokuvafestivaalilla parhaana näyttelijänä. Vaikka elokuva on kahdesta nuorukaisesta, Phoenix luo tarinaan täysin omanlaisensa vireen. Hänen narkolepsiansa tuo tarinaan uuden, subjektiivisemman tason, joka on oudon eteerinen ja hupaisa tunne häiriötilasta ja tarinan rajojen hämärtymisestä. Katsojalle on usein epäselvää kuvataanko Mikea todellisuudessa vain hänen unimaailmassaan.

Maskuliini, feminiini
PEK erikoisnäytökset

Maskuliini, feminiini

Masculin féminin

  • Sallittu kaikenikäisille

”Koskaan ei kaksi katsetta yhdessä…” Näin alkaa teksti, jota Paul kirjoittaa muistikirjaansa Maskuliini feminiinin ensimmäisessä kuvassa, istuessaan kahvilan pöydässä. Sitten leikataan Madeleineen, joka on juuri astunut sisään ja valtaa kuvan keskustan. Paul on aivan ruudun nurkassa. Katsojat voivat vain arvata hänen läsnäolonsa profiilin ääriviivoista oikealla.

Mihin Godard tähtää? Onko hänen uudella kuvaajallaan Willy Kurantilla vaikeuksia sijoittaa kameransa ja saada näyttelijä polttopisteeseen? Tuskin. Godardin kompositio on täysin tahallinen. Maskuliini feminiini toimii kahdella tasolla. Se on kunnianhimoinen sosiaalinen reportaasi ja toisaalta tutkielma yksilöistä – muutamista ranskalasista teini-ikäisistä talvella 1965. Nämä kaksi tasoa ei voi yhtyä. Godard kutsuu meidät katsoman ”kuvan ulkopuolelle”. Paul ja Madeleine ovat hyvin tietoisia ympäröivästä maailmasta ja Godard käyttää kerrontatekniikkaansa selventääkseen visuaalisesti henkilöidensä tilanteen – ja omamme. Godard esittää ”15 täsmällistä tosiasiaa” ja nämä terävästi havaitut katkelmat eräästä elämäntavasta on nähtävä suhteessa näyttelijöiden ympärillä olemassaolevaan todellisuuteen.

Ghosts Of The Civil Dead
PEK erikoisnäytökset

Ghosts Of The Civil Dead

Ghosts Of The Civil Dead

  • Sallittu kaikenikäisille

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat eristyslaitokseen, joka on varattu yhteiskunnan kaikkein pahimmille tapauksille. Ulkoapäin laitos muistuttaa lentoasemaa, se sijaitsee kraaterimaisessa tyhjiössä, kuin jossain vieraalla planeetalla. Näemme hyytävää ”aikamme futurismia”, vision yhteiskunnasta, joka pohjattomassa järjestyksen kaipuussaan on synnyttänyt huippunykyaikaisen vankilan CIP:n. Elokuva todentaa määrätietoisesti Michael Foucaultin näkemystä vankilalaitoksen historiikista ”Tarkkailla ja rangaista”: ”Yhteiskunnan pakkolaitoskudos takaa yhtä lailla sekä sen, että ruumis on fyysisesti vangittavissa että myös sen olemisen jatkuvan tarkkailun alaisena.

Nykyaikainen audiovisuaalinen tekniikka mahdollistaa yhä pidemmälle menevän tarkkailun. Pelko, valta, väkivalta, vapaus ja kontrolli ovat tässäkin avaintermejä. Ironista kyllä, CIP:n kaltaisessa totalitaarisessa laitoksessa perinteiset vankilayhteisön markkinat toimivat täydellä teholla: kaikki myyvät, kaikkea myydään. Asetelmasta syntyy kohtuullisen irvokasta ”vapaan markkinatalouden” satiiria, vailla kaikkea moralisointia ja sosiaalipoliittista holhousmentaliteettia. Merkittäväksi elokuvan tekee tapa, jolla yksioikoinen väkivallan kuvaus kierretään: pahoinpitelyä olennaisempaa on sen lopputulos. Vastaavasti tapa, jolla elokuvassa hyödynnetään aikamme mediatodellisuuden kerrontamekanismeja, on varsin ainutlaatuista teatterielokuvissa ja kielii ohjaaja Hillcoatin ja tuottaja Englishin musiikkivideotaustasta.

Woyzeck - Kidutettu
PEK erikoisnäytökset

Woyzeck - Kidutettu

Woyzeck

  • Sallittu kaikenikäisille

Se, että Werner Herzog on ottanut kuvattavakseen Georg Büchnerin näytelmäfragmentin ”Woyzeck” tuntuu itsestäänselvältä. Büchner on yksi absurdin teatterin isistä ja Herzog – ei ehkä tietoisesti – sen perillinen. Büchnerin ”Woyzeck” on ehkä ensimmäinen moderni ilmaus ikuisesta teemasta, tuhoon tuomitusta kamppailusta vastaan ehdotonta; moderni siinä mielessä, että tuo hallitsevuudessaan ja voittamattomuudessaan ehdoton ei ilmene tuonpuoleisena, vaan tässä maailmassa luotuna. Ja tämä on myös Herzogin suuri teema. Woyzeck on 1800-luvun Stroszek: siinä missä Stroszeck pakenee Berliinin slummien fyysistä sortoa Wiconsinin maaseudulle ja juridis-taloudelliseen häkkiin, siinä Woyzeckiä heitellään upseerin simputuksesta lääkärin kokeisiin, autoritaarisesta (ja siten henkisestä) ”tieteelliseen” ja (ja fyysiseen) sortoon. Ja molemmilta epää hellyyden nainen, joka uskoo lihan voimaan – molemmissa elokuvissa on tässä roolissa Eva Mattes, tuo aistillis-saksalainen perusnainen. Mutta Woyzeck ei pakene kuten Stroszek, piina purkautuu tavalla, joka ei enää ole mahdollinen Stroszeckille: katkeraan, toivottomaan ja turhan väkivaltaan.