Kansallinen AV-instituutti

KAVI TAMPERE SYKSY 2022

Pääsyliput 6€
Esitysaika: Maanantaisin klo 18.30
Lipunmyynti alkaa esityspäivänä klo 16.00. Huom! KAVI-sarjaan ei voi ostaa lippuja netin kautta, lippujen myynti ainoastaan kassalta.
Oikeus ohjelmamuutoksiin pidätetään.
Elokuvakopiot: KAVI 35 mm, tekstitys suomi/ruotsi (ellei toisin mainita)

OHJELMISTO:

26.9. Amy Heckerling: KUUMAT KINKUT (Fast Times At Ridgemont High, USA 1982) -K12- 90 min
3.10. John Cassavetes: VARJOJA (Shadows, USA 1959) -K16- 82 min
10.10. Tom Tykwer: JUOKSE LOLA! (Lola rennt, Saksa 1998) -K12- 80 min
17.10. Ingmar Bergman: NAISEN NAAMIO - PERSONA (Persona, Ruotsi 1966) -K16- 82 min
24.10. Quentin Tarantino: RESERVOIR DOGS (USA 1992) -K16- 100 min
31.10. Tim Burton: BEETLEJUICE (USA 1988) -K12- 93 min
7.11. Jane Campion: SWEETIE (Australia 1989) -K18- 106 min
14.11. John Waters: CRY-BABY (USA 1990) -S- 89 min
21.11. Luc Besson: LEON (Ranska/USA 1994) -K16- 110 min
28.11. Oliver Stone: KURISTAVA KAUHU (The Hand, USA 1981) -K18- 106 min
5.12. Pier Paolo Pasolini: HAUKAT & VARPUSET (Uccellacci e uccellini, Italia 1966) -S- 89 min
12.12. Jean-Pierre Jeunet: AMÉLIE (Le fabuleux destin d'Amélie Poulain, Ranska/Saksa 2001) -K12- 121 min

 

Kuumat kinkut

Kuumat kinkut

Fast Times At Ridgemont Hight

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Fast Times on päällisin puolin tyypillinen Hollywoodin mainstream-elokuva. Se kuuluu suuntaukseen, johon älykkään ja integriteetistään kiinni pitävän naisohjaajan ei ensi ajattelemalta odottaisi tuntevan mitään kiinnostusta. Mutta toivottomiltakin tuntuvien genre-kaavojen piilotasoja on mahdollista kääntää nurin sillä ehdolla, että elokuva muuten tyydyttää siihen kohdistuvat odotukset. Tässä suhteessa Amy Heckerlingin aseistariisuvan hauska elokuva onnistuu täysin.
1980-luvun lukioelokuvasuuntauksen (edelläkävijä: menneisyyteen sijoittuva American Graffiti; tyypillinen esimerkki: Porky's) päämääritteet voidaan tiivistää lyhyesti. Seksi. Koulunkäynti on niin yhdentekevää, ettei siihen  suhtauduta edes kriittisesti tai kapinallisesti. Teini-ikäisiä kiinnostaa vain seksi. Ne hullut poikkeavat, jotka suhtautuvat kouluun vakavasti, ovat "nynnyjä" ("nerds"). Vanhempien sulkeistaminen. Siihen nähden, että sankarit asuvat kotona vanhempien poissaolo on silmiinpistävää. He ovat välttämätön paha, jota on kaihdettava aina kun mahdollista. Elokuvat eivät uskalla vihjata siihen, että teineistä itsestään tulee ennen pitkää vanhempiensa kaksoiskappaleita. Monihenkilöisyys. Tavoitteena on viihdyttää mahdollisimman laajaa nuorisoyleisöä. Siksi samastumishahmojen gallerian on oltava monipuolinen, eikä mitään vähemmistöä saa täysin torjua - yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Metsästäjät ja riista. Mieshahmot jakaantuvat kahteen päätyyppiin. Yhtäällä on kokenut sankari, jotka tietää "kaiken"; toisaalla kokematon poika, joka ei tiedä mitään. Kaiken keskipisteenä on "saaminen" ("getting laid") eli miten kokemattomasta pojasta tulee kokenut. Peruskaava on aina sama: mies on metsästäjä, nainen riistaa. Mies on katsoja, nainen katsottu. Draamassa ei ole kyse niinkään siitä, miten ensikertalainen poika kokee nautinnon, josta hänen kaverinsa ovat jo päässeet osallisiksi, vaan siitä, että hän todistaa olevansa "tosimies". Homoseksuaalisuuden torjunta. Vaikka homoseksuaaliset piirteet ovat tavallisia teini-ikäisten kehityksessä nämä elokuvat eivät niihin edes vihjaa. Hysteerisen pakkomielteinen keskittyminen "saamiseen" liittynee alitajuiseen biseksuaalisuuden torjuntaan. On mielenkiintoista, että vaikka elokuvat suhtautuvat aikuisten maailmaan halveksivasti, ne eivät uskalla kohdata todellista haastetta normaalisuudelle.

Varjoja

Varjoja

Shadows

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Varjoja sai alkunsa nuoren näyttelijä-ohjaaja Cassavetesin teatterikoulun improvisointi-tunnista, jossa aiheena oli värillisen pojan ja valkoisen tytön rakkaustarina – koulussa oli kumpaankin rotuun kuuluvia oppilaita. Aihe alkoi elää yllättävän voimakkaasti: Cassavetes oppilaineen keskusteli siitä aamuun saakka, keskusteltiin myös siitä, miten mielenkiintoista olisi tehdä elokuva tästä aiheesta… Rahaa ei tietenkään ollut ja suurin ponnistuksin ne saatiin kokoon: 40 000 dollaria, mikä Yhdysvaltain oloissa on jokseenkin mitätön budjetti. Kohtaukset kuvattiin eri puolella New Yorkia, poliisia pakoillen – virallinen filmauslupa olisi ollut liian kallis. Vain suuntaviivat hahmoteltiin etukäteen; vuoropuhelunkin näyttelijät improvisoivat, kaikessa pyrittiin suureen välittömyyteen. Elokuva esitettiin ensin parissa elokuvakerhossa kotimaassa, sitten se tuli normaaliin ohjelmistoon Englannissa ja sai valtavan menestyksen.

Juokse Lola!

Juokse Lola!

Lola rennt

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Tom Tykwerin Juokse, Lola, juokse! on malliesimerkki elokuvasta, jossa kohtaavat rytmi ja visuaalinen: sen yhteydessä voi puhua jopa hysterian elokuvasta ja valtaisasta futuristisen epätoivon energiasta, joka suodattuu vaihtuviksi tyyleiksi ja erilaisten videopeleistä tuttujen kerrontamallien synteesiksi.
    Animaatio, video, 35 mm materiaali, ajan manipuloitiin soveltuva kuten myös muu efektien maailma on täysimittaisessa käytössä.
    Viis siitä, että Tykwer ei edelleenkään ole suuri ajattelija. Meno nakuttaa niin nopeasti ettei arkipäivä tai filosofointi ehdi juolahtaa katsojan mieleen.
    Juoni on samaa kaliiberia: Lolan poikaystävä Manni tapetaan ellei Lola hanki 100 000 Saksan markkaa ja toimita niitä toiselle puolelle kaupunkia puhelinkoppiin – ja tämä kaikki tietenkin tapahtuu 20 minuutissa, jossa tekno-pop on päällimmäisenä manipuloimassa aikaa ja sen rytmitystä.  
    Kertomus ei ole kuitenkaan suoraviivainen, sillä kyse on kaaoksesta, jonka logiikka ei ole tästä maailmasta, vaan vaihtoehtoisista, keskenään erilaisista interaktiivisten pelien mahdollisista maailmoista.

Naisen naamio - Persona

Naisen naamio - Persona

Persona

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Kuuluisa näyttelijä Elisabeth Vogler menettää puhekykynsä kesken Elektran esityksen, joutuu hoitoon ja saa seurakseen puheliaan Alman. Kahden ihmisen läheisyys käy niin tuntuvaksi, että heidän persoonallisuutensa alkavat hajota ja saada toistensa piirteitä. Hoitajattaren rehelliset, naiivit tunnustukset eivät saa vastakaiuksi muuta kuin sääliä tai huvittuneisuutta, mutta vähitellen nousee etualalle näyttelijättären kyvyttömyys kokea todellisia tunteita ja ymmärtää toista ihmistä. Molempien naamiot – tätä tarkoittaa elokuvan kreikkalainen nimi – putoavat. Elisabethin hiljaisuus paljastuu itsepetokseksi, mutta sellainen on ollut myös Alman mielenterveyden ja optimismin julkisivu. Yhdistävässä otoksessa nähdään häivähtävän hetken ajan kaksoiskasvot, joista puolikas kuuluu kummallekin naiselle.

Personan tärkeä perusoivallus on, ettei yksityiselämää ole olemassa entisessä romanttisessa merkityksessä. Muutamat naisten elinympäristön suljetun ympyrän ulkopuolelta tulevat kuvat painottavat tätä: TV:stä tuleva kuva buddhalaismunkin polttoitsemurhasta, Elisabethin tutkima valokuva pienestä kätensä kohottaneesta pojasta Varsovan ghetossa – se näennäinen ”epäfilmillisyys”, jolla Bergman käyttää esim. tätä vuosisadan tunnetuimpiin kuuluvaa valokuvaa, tuottaa melkein hysteerisen intensiivisen tuokion, sillä sen yhteys kuvattuun kahden ihmisen draamaan tuntuu yhdellä kertaa räjähtävän suoralta ja arvoitukselliselta.

Reservoir Dogs

Reservoir Dogs

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Quentin Tarantino on toistaiseksi merkittävin 1990‑luvulla uransa aloittanut elokuvantekijä. Maaliskuussa 1963 syntynyt Tarantino on 1970-luvun lapsia: häneen ovat vaikuttaneet yhtä paljon tv:n sarjafilmit kuin Vietnamin sodan loppuvaiheen elokuvien raivoisa väkivalta. On miltei uskomatonta, että Reservoir Dogs on Tarantinon ensimmäinen elokuvaohjaus ja samalla hänen ensimmäinen toteutettu käsikirjoituksensa: se on tyrmäävän tehokas, loistavasti kirjoitettu ja mahtavasti näytelty rikoselokuva, joka nousee suoraan lajin kestävimpien klassikkojen rinnalle. Tyyliltään ja sisällöltään Reservoir Dogs on yhdistelmä kahta tämän hetken nerokkaimpiin kuuluvaa elokuvaohjaajaa: Stanley Kubrickia ja Martin Scorsesea. Sen juonellisena esikuvana on ollut Kubrickin varhainen rikoselokuva Peli on menetetty (1956), joka kuvasi ravikassan huolella suunniteltua mutta katastrofaalisesti päättyvää ryöstöä. Scorsesen sukua ovat väkivallan ja miesyhteisön kuvaus, rikoksen neuroosit ja banaliteetit.

Aluksi herrat White, Orange, Blonde, Pink, Blue ja Brown sekä rikollispomo ja tämän poika nähdään aamiaiskuppilassa, missä he väittelevät Madonnan kappaleen "Like a Virgin" perimmäisestä sanomasta. Mustiin pukuihin, valkoisiin nylonpaitoihin ja kapeisiin mustiin solmioihin sonnustautunut jengi riitelee seuraavaksi juomarahoista. 1970-luvun supersoundit käynnistyvät, ja miehet lähtevät liikkeelle.
Reservoir Dogs on siinä: yhteiskunnan ulkopuolisten miesten suljettu maailma, puhetta naisista, seksistä, musiikista, rahasta ja riistosta, yhteisyyden illuusio.

Alkutekstien jälkeen elokuva hyppää epäonnistuneen ryöstön jälkeiseen tilanteeseen: vatsaan ammuttu Mr. Orange vuotaa kuiviin, seuraa takaumin rytmitetty jälkiselvittely. Tarinaksi riisuttuna Reservoir Dogs on suoraviivainen rikoselokuva. Ryöstökeikka meni pieleen, koska joku vasikoi. Syyllisen etsinnän sijasta elokuva kuitenkin keskittyy miesten keskinäisiin suhteisiin, eikä itse ryöstöä edes näytetä. Elokuva on täynnä loputonta, hermostunutta puhetta, jota väkivalta katkoo. Se on näiden miesten tapa ilmaista itseään: yksi on silkka psykopaatti, yksi panikoi, yksi kostaa, yksi suojelee itseään, yksi suojelee toista. Kaikki hukkuvat miekkaan johon tarttuvat.

Beetlejuice

Beetlejuice

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Palattuaan kohtalokkaalta ostosreissulta kotiin Adam ja Barbara Maitland huomaavat saaneensa surmansa auto-onnettomuudessa. Tämä yllätys on vasta alkusoittoa varsinaisille ikävyyksille. Edesmenneet vastanaineet muuttuvat näkymättömiksi haamuiksi ja joutuvat sietämään nousukasmaista Deetzin perhettä, joka muuttaa New Yorkista Uuteen Englantiin ja alkaa sisustaa Maitlandien rakasta kotitaloa elinkelvottoman trendikkääksi asuinpaikaksi. Pariskunta ei voi poistua talosta, sillä sen ulkopuolella vainajia odottaa joukko Danten, Kafkan ja Frank Herbertin maailmoja muistuttavia helvettejä.

Alan ja Barbara päättävät säikytellä rasittavat Deetzit tiehensä, mutta kokemattomina kummittelijoina he eivät kykene luomaan kyllin karskeja kauhuefektejä. Apuun kutsutaan Michael Keatonin ilmiömäisen maanisesti näyttelemä ammattiräyhähenki Betelgeuse (lausutaan: Beetlejuice). Tämä elävien manaaja ("bio-buster") saa likaisilla ja surrealistisilla tempuillaan uuden isäntäväen tuota pikaa tolaltaan. Vain Dietzin perheen murrosikäinen Lydia-tytär (Ryder läpimurtoroolissaan) ei järkyty haamumellastuksesta. Baudelairelaista kuolonkaipuuta potevaa goottipunk-kaunotar Lydiaa voi Saksikäsi-Edwardin tavoin pitää taiteilija Tim Burtonin omakuvana nuoruuden vuosilta.

Sweetie

Sweetie

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Sweetie oli Jane Campionin läpimurtoelokuva, ja siinä on nähtävissä omaperäisen tekijän kädenjälki. Hänen lyhytelokuvansa, varsinkin Peel (1982), A Girl's Own Story (1983) ja Passionless Moments  (1984) sekä esikoiselokuva Two Friends (1986) olivat kyllä antaneet odottaa tätä. Eri asia sitten, että Campionin on kehitellyt lähestulkoon joka elokuvaansa erilaisen lähestymistavan ja näin pakoillut luokitteluja ja leimautumista.
Sweetie on perhetarina, jossa vain joidenkin henkilöiden erityisen suuri omalaatuisuus saa toiset näyttämään edes suurin piirtein normaaleilta. Kay on neuroottisen herkkä nuori aviovaimo, joka pelkää puita ja ahdistuu niiden juurien tunkeutumisesta kaikkialle. Hän repii juuriltaan miehensä Louisin istuttaman puun ja kätkee sen, mikä toisaalta vaikuttaa myös hänen frigiditeettinsä oireelta. Mutta kaikki tämä on pientä verrattuna hänen siskoonsa Sweetieen, joka tunkeutuu siskonsa elämään ja jonka viimeisiä häilymisiä tuhoavuuden ja itsetuhoisuuden välillä elokuvassa seurataan. Sweetie haluaa laulajaksi ja raahaa mukanaan "manageriaan" Bobia, joka on suurimman osan aikaa tolkuttomasti pilvessä. Siskosten isästä Gordonista, joka on parhaillaan eroamassa heidän äidistään, ei liikuttavista yrityksistä huolimatta ole apua kenellekään tilanteen selvittämisessä. Lopulta Sweetie riisuutuu alastomaksi, maalaa itsensä siniseksi ja linnoittautuu puun latvassa olevaan majaan eikä tule alas ennen kuin maja romahtaa.

Cry-Baby

Cry-Baby

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Vuonna 1954 Baltimoren nuoriso oli jakautunut kahteen ryhmään: "squares" ja "drapes". "Oli vaikeaa samastua kumpaankaan ryhmään kahdeksanvuotiaana", John Waters muistelee. "Ja kun olin vähän vanhempi noiden tyyppien kulta-aika oli jo mennyt. Tiesin olevani 'square', mutta halusin kiihkeästi olla 'drape'. Kotikatuni varrella asui muuan 'drape', jota kaikki naapurit vihasivat. Kunnioitin häntä mielettömästi saadessani tietää, että hän oli nuorisorikollinen. Hänet pidätettiin, ja se oli minusta todella jännittävää."
  Kun John Watersin hyvä ystävä ja "sankaritar" Divine kuoli vuonna 1988 hänen urallaan päättyi kokonainen genre. "Divinen kuoltua ei tullut enää kysymykseen, että antaisin naiseksi pukeutuneelle miehelle elokuvassani pääosan. Siinä ei olisi ollut mitään mieltä. Divine oli paras". "'Drapes' olivat ensimmäisiä tuntemiani kapinallisia, ja Cry-Babysta tuli ensimmäinen 'poikaelokuvani'. Se oli minun kannaltani järkevää, koska olin aina halunnut tehdä elokuvan tuosta aikakaudesta. Yksi päämotiiveistani koko elokuvassa oli oivallus, että nuorisorikollistarinat ovat lähes ainoa genre, jota ei ollut vielä satirisoitu." Kun oli aika miettiä pääosan esittäjää John Waters tajusi, ettei hän tuntenut ajankohtaisia teini-idoleja. "Menin kioskille ja ostin parikymmentä teini-ikäisille tarkoitettua lehteä. Häpeillen piilotin ne takkini alle. Kotona huomasin, että lähes jokaisen kannessa oli Johnny Depp". Soittaessaan Deppille Waters huomasi, että näyttelijällä oli oikea asenne suhteessa omaan imageensa. "Johnny inhosi teini-idoliuttaan, ja neuvoin hänelle, että paras tapa päästä siitä eroon olisi tehdä siitä pilaa. Hän osoitti melkoista rohkeutta suostuessaan."

Leon

Leon

Léon

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Amerikkalaiset ovat tehneet niin usein uusintoja ranskalaisten menestyksistä (Bessonin Tyttö nimeltä Nikita mukaan lukien), että Besson ilmeisesti päätti tehdä amerikkalaisen elokuvan suoraan ja itse. Léon maistuukin hyvältä aitoamerikkalaiselta elokuvalta. Ensimmäisenä mieleen pulpahtaa vertailukohdaksi ehkä Cassavetesin Gloria – gangsteriheila. Vaikka kaikkialla rikostellaan, niin minkäs sille voi: New York tapahtumapaikkana lisää jotenkin juuri tällaisten rikoskertomusten uskottavuutta.

Léon on silti myös hyvin ranskalainen elokuva. Tuotantoyhtiö on Gaumont ja elokuvassa säilyy koko ajan Luc Bessonin persoonallinen tyyli.

Mitä Besson sitten sanoo? Léon jakoi suomalaiset(kin) arvostelijat kahteen tulkintaleiriin. Mm. Tapani Maskula piti Turun Sanomissa loppukohtausta kukanistutuksineen merkkinä Léonin pelottavasta testamentista jälkipolville (Mathildalle). HeSan Mikael Fränti taas näki siinä kauniin lopun: Mathildan elämäntilanteen ratkaisun ja kaikuja Fordin westernistä Mies joka ampui Liberty Valancen.

Besson ei ole myyttien kaataja tai uudistaja vaan niiden uusintaja. Se näkyi jo hänen muutaman vuoden takaisissa ”merielokuvissaan” Suuri sininen ja Atlantis. Yksinäisen Hyvän Pahan Sankarin tarina kerrotaan Léonissa n:ttä kertaa elokuvan historiassa. Se tehdään kuitenkin visuaalisesti loistavalla tasolla ja myös kerronta nousee kuluneimmista urista. Siitä puuttuu toisaalta Tyttö nimeltä Nikitan kylmyys ja kliininen ote päähenkilöihin.

Nikita, niin, Kriitikot vertasivat Léonia väistämättä Bessonin edelliseen elokuvaan. Juonessa on paljon yhtäläisyyksiä ja Bessonin tyyli – ahtaimmassa, teknisessä ja visuaalisessa mielessä – on ennallaan. Léonin kerronnassa on kuitenkin enemmän lämpöä, tulkittiinpa loppu sitten jälkipolveen asennetuksi aikapommiksi tai optimistisemmin Mathilden kannalta happy endiksi.

Väkivallan ihannointi ja sen art house -pyhitys vaanimat kyllä tilaisuuttaan Léonissa, mutta eivät ehkä lopultakaan saa sitä. Vaikka elokuvassa on oman käden oikeutta enemmän kuin pienessä Villin Lännen kylässä, ei Léon lopultakaan propagoi kovuutta ja väkivaltaisuutta.

Kuristava kauhu

Kuristava kauhu

The Hand

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Oliver Stone, Vietnam-veteraani, aloitti ohjaajan uransa halvoilla kauhuelokuvilla. Seizure (1974) jäi vähälle huomiolle. The Hand - Kuristava kauhu valmistui 1981, kolme vuotta Keskiyön pikajunan jälkeen, mistä Stone oli voittanut Oscar-palkinnon käsikirjoituksesta. Kuristava kauhu ohitettiin aikanaan, mutta on myöhemmin kohonnut kulttimaineeseen.

Idea on tehokas: Michael Cainen esittämä sarjakuvataiteilija joutuu karmeaan auto-onnettomuuteen menettäen piirustuskätensä. Ranteesta irronnutta raajaa ei onnettomuuspaikalta kuitenkaan löydy vaan tilalle laitetaan proteesi. Miehen ura romuttuu siinä samalla. Myöhemmin opetustehtäviin siirtyneen katkeran miehen elämä alkaa luisua holtittomalle tolalle, kun kadonnut käsi vaikuttaa ilmestyvän jatkamaan omaa elämäänsä. Eikä tietenkään mitään kilttiä sellaista.

Kuristava kauhu ei ole maata mullistava kauhuelokuva, mutta onpahan silti keskivertoa parempi sellainen. Ja tietysti (käsi)tehosteiltaan toki tekoaikaansa nähden vaikuttava. Stone pitää katsojan sikäli valppaana, että ei ole kiistattoman selvää onko käsi todellinen vai päähenkilön omaa keksintöä.

Niinpä Kuristavaa kauhua ei voi pitää pelkkänä kuriositeettina merkittävän ohjaajan varhaisessa filmografiassa. Enemmän se on todiste aloittelevan elokuvantekijän kyvyistä luoda tällaisista lähtökohdista elokuva, joka ei tyydy - vaikka olisi hyvin voinutkin - olemaan pelkästään kauhuelokuva. Yhtä lailla sen ansiot löytyvät psykologisen draaman aineksista, jotka saattavat ehkä pelkkää (kuristavaa?) kauhua kaipaavan katsojan sietokykyä jossain määrin koetellakin.

Lisäksi siitä alkoi merkittävä parinkymmenen vuoden mittainen ajanjakso, jonka aikana Stone kuului amerikkalaisen elokuvan ehdottomaan eliittiin. Hänen otteensa alkoi lipsua oikeastaan vasta 2000-luvun taitteessa Any Given Sunday -elokuvan jälkeen. U-Turn on tuon ajan lähes käsittämättömän laadukkaan tuotannon (mm. JFK - Avoin tapaus, The Doors, The Natural Born Killers) ainoa elokuva, jota Stone ei ollut myös kirjoittamassa. Siten hänen kykyjään käsikirjoittajana ei käy sen enempää kiistäminen. Omien elokuviensa lisäksi hän kirjoitti muille ohjaajille 1980-luvun puoliväliin mennessä sellaiset elokuvat kuin Keskiyön pikajuna, Conan Barbaari, Arpinaama ja Lohikäärmeen vuosi.

Haukat ja varpuset

Haukat ja varpuset

Uccellacci e uccellini

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Haukat ja varpuset on eräänlainen Pasolinin kunnianosoitus Rossellinille: ironinen, veitikkamainen, mutta hellä. Elokuva on ulkoasultaan lattea ja harmaa, "epädramaattinen" samaan tapaan kuin neorealismin alkukauden teokset. Mutta heti ensi hetkistä lähtien alkutekstien ironinen muoto, ilkikurinen musiikki sijoittavat sen satiirin ja huumorin alueelle. Entä päähenkilöt? Totò, tuo italialaisen elokuvan suurenmoinen koomikko, ja hänen kumppaninsa, kaikkialla läsnä oleva ja vastustamaton Ninetto Davoli vievät meidät kerralla jonnekin Chaplinin tyyppisten harhailevien klovnien maailmaan.
    
Kysymys on sanalla sanoen faabelista, eikä siihen tarvita todisteeksi muuta kuin, että elokuvan kolmas päähenkilö on korppi, joka puhuu lakkaamatta ja on samalla hiukan pedantti, ikävystyttävä, rakastettava, surullinen, mutta kuitenkin melko selväjärkinen. Hän on eräänlainen marxilaisen ideologian äänitorvi ja filosofi-propagandisti – hyvin lähellä Pasolinia itseään. Saamme seurata näitä kolmea sankaria heidän vaelluksellaan, matkalla halki neorealistisen maiseman, koomis-ilkikurisen musiikin säestyksellä ja godardilaisten välitekstien jäsentäessä kokonaisuutta. Matka tarjoaa hyvän maaperän erilaisille seikkailuille ja painaville keskusteluille. Totò ja Ninetto kävelevät, puhuvat, tapaavat ihmisiä: ilotytön, köyhiä ihmisiä, rikkaita porvareita ja jopa kiertävän sirkuksen. He kohtaavat myös Italian kommunistisen puolueen suuren johtajan Togliattin hautajaissaattueen (se on toteutettu autenttisin uutiskuvin: kansanjoukkoja, kyyneleitä, punaisia lippuja).

Amélie

Amélie

  • Sallittu kaikenikäisille

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Pariisilaisen kulmakahvilan työntekijä Amélie on sankaritar romanttisessa sadussa, joka on tarina kaipuusta. Amélien vanhemmista äiti on neuroottinen ja isä jäävuori: kotona on niin tylsää että kultakalakin yrittää itsemurhaa säännöllisin väliajoin. Amélie elää mielikuvitusmaailmassa eikä halua kohdata omaa elämäänsä.

Amélien elämä suorastaan kiljuu muutosta: se tulee prinsessa Dianan kuoleman jälkireaktioiden myötä sattumalta. Hänen elämäntehtäväkseen tulee toimia hyväntekijänä muille. Näin Amélien elämä on täynnä kommeluksia, kompia ja käytännöllisiä piloja. Amélie hyviin puoliin kuuluu kuitenkin se, että hän on valmis ottamaan maailman vastaan luontevasti silmät apposen avoimena. 

Näytä ostoskori