HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Tom Tykwerin Juokse, Lola, juokse! on malliesimerkki elokuvasta, jossa kohtaavat rytmi ja visuaalinen: sen yhteydessä voi puhua jopa hysterian elokuvasta ja valtaisasta futuristisen epätoivon energiasta, joka suodattuu vaihtuviksi tyyleiksi ja erilaisten videopeleistä tuttujen kerrontamallien synteesiksi.
    Animaatio, video, 35 mm materiaali, ajan manipuloitiin soveltuva kuten myös muu efektien maailma on täysimittaisessa käytössä.
    Viis siitä, että Tykwer ei edelleenkään ole suuri ajattelija. Meno nakuttaa niin nopeasti ettei arkipäivä tai filosofointi ehdi juolahtaa katsojan mieleen.
    Juoni on samaa kaliiberia: Lolan poikaystävä Manni tapetaan ellei Lola hanki 100 000 Saksan markkaa ja toimita niitä toiselle puolelle kaupunkia puhelinkoppiin – ja tämä kaikki tietenkin tapahtuu 20 minuutissa, jossa tekno-pop on päällimmäisenä manipuloimassa aikaa ja sen rytmitystä.  
    Kertomus ei ole kuitenkaan suoraviivainen, sillä kyse on kaaoksesta, jonka logiikka ei ole tästä maailmasta, vaan vaihtoehtoisista, keskenään erilaisista interaktiivisten pelien mahdollisista maailmoista.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Aikuisuuden kynnyksellä oleva Sarah toivoo nuoren velipuolensa vahtimiseen kyllästyneenä tämän muuttuvan peikoksi. Yllättäen teinitytön haave toteutuu, pikkuveljen joutuessa pahan peikkokuningas Jarethin haltuun. Pojan pelastamiseksi Sarahin on ratkaistava tiukan aikarajan puitteissa peikkolinnaa ympäröivän labyrintin arvoitus, ennen kuin kuningas muuttaa vankinsa kaltaisekseen. Retkellä alitajuntansa sokkeloihin Sarah ystävystyy kohtaamiensa otusten kanssa, saaden avukseen niin menninkäisen, karvaisen hirviön kuin sympaattisen terrierin.

Labyrinttia on verrattu lauluilla höystetyksi muunnelmaksi sekä Liisa Ihmemaassa -tarinasta että Ihmemaa Ozista. Vaikka elokuva pysyttelee klassisen sadun peruskuvioissa, peilaa käsikirjoitus moraalisia ongelmia hieman ristiriitaisemmissa merkeissä. Oppimatkallaan kohtaamansa vaarat, vaikeudet sekä houkutukset ovat heijastumia varttuvan tytön mielen syövereistä. Kokonaisuuden voikin nähdä eräänlaisena aikuistumistarinana. Vastakkaiseen sukupuoleen aiemmin mielenkiinnottomasti suhtautunut Sarah alkaa tuntea vetoa Jarethiin, ja joutuu lopulta tekemään valinnan fantasiatodellisuuteen jäämisen sekä tylsään reaalimaailmaan palaamisen välillä.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Aiemmin konservatiivisesta toimintaelokuvasta Terminaattori (1984) tunnetun James Cameronin ohjaama jatko-osa Aliens – Paluu jatkuu tarinallisesti siitä, mihin Alien jäi. Androgyynisen ja fallisilla ominaisuuksilla varustetun mutta heteroseksuaaliseksi merkityn Sigorney Weaverin esittämä Ripley on ollut 57 vuotta horroksessa kukistettuaan tunkeutujan. Muukalaisen ja aluksen sukupuolet ovat nyt nurinkääntyneet: kuljetusalus on erittäin miehinen, muukalaisen taas äitiyden groteski parodia. Olion päämäärä ei ole nyt ruoka tai seksi vaan ihmisten käyttäminen jälkeläistensä hautomakoneina. Elokuvan keskeisin kauhun aihe onkin äidiksi tuleminen. Toisaalta elokuva myös ylistää äitiyttä. Orpotyttö Newt herättää Ripleyn uinuvat äidinvaistot. Silti Ripleyn suhde äitiyteen on ambivalentti. Toistuvat painajaiset hänestä kuoriutuvasta muukalaisesta tai yritys tehdä mieluummin itsemurha kuin tulla muukalaisen kantajaksi tarkentavat Ripleyn pelon kohteeksi nimenomaan raskaaksi tulemisen. Äitiyden ihanuuden ja kauhun ristiriita on selitettävissä psykoanalyyttisesti: äiti on lapsen alkuperäinen toinen, jonka lapsi tunnistaa itsestään erilliseksi - muukalaiseksi. Lapsen pohjimmainen avuttomuus tekee havainnosta traumaattisen ja saa aikaan äidin ja lapsen suhteen pohjimmaisen kaksiselitteisyyden. Ripley samaistuu muukalaisäidin haluun suojella jälkikasvuaan, mutta tajuttuaan samankaltaisuuden hän myös haluaa juuri siksi tuhota sen.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Jäämyrskyn tutkivan katseen alla on tuuliajolle joutuneen perheen kohtalo yhtälailla alati muuttuvassa maailmassa. Kasvukertomuksen päärooleja eivät esitäkään enää vain lapset, sillä heidän ohellaan myös aikuiset harovat epätoivoisina kohti seksuaalista ja sosiaalista ymmärrystä. Rinnastaessaan vanhemmat lapsiin ohjaaja Lee näyttää välähdyksen tulevaisuudesta, joka ei mieltä ylennä. Kaikki haluavat vastauksia, niin 14- kuin 40-vuotiaatkin. Ainoan eroavaisuuden tarjoaa yksilön tukahtuneisuuden aste – lapsissa piilee vielä optio siihen avoimuuteen, mistä heidän isänsä ja äitinsä ovat jo vieraantuneet.

Ben (Kevin Kline) ja Elena Hoodin (Joan Allen) perheen kulissit ovat päällisin puolin kunnossa. Vanhin poika Paul (Tobey Maguire) on 16-vuotias opiskelija, jonka rakkausasiat ovat pahasti mutkalla. Hänen 14-kesäisen sisarensa Wendyn (Christina Ricci) seksuaalinen uteliaisuus on altis ylittävän kaikki sopivaisuuden rajat. Hyvin ei mene vanhemmillakaan; Ben pettää vaimoaan turhautuneen naapurinrouvan (Sigourney Weaver) kanssa. Elena itse on tukehtumaisillaan yksinäisyyteensä.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Ne, jotka ovat nähneet häikäisevän, villin Yojimbon, muistavat varmaan vaikenevan, yksinäisen samurain Sanjuron Toshiro Mifunen hahmossa, joka käyttelee miekkaansa yhtä salamannopeasti kuin konsanaan villin lännen revolverisankarit asettaan. Elokuvassa Samuraimiekka hän on palannut takaisin: kyseessä on paljon Yojimboa muistuttava tarina villistä idästä, Japanin väkivaltaisesta menneisyydestä, hurja ja hymyilevä, brutaali ja humoristinen samalla kertaa.

Yojimbon tavoin elokuva tapahtuu pienessä kaupungissa tai kylässä, jossa kaksi vanhaa sukua on aseet vastakkain, verivihoissa keskenään. Se on taistelua vallasta, jossa juonittelijat kutovat verkkojaan hauraiden japanilaisten paperiovien takana, jossa elämä ja kuolema riippuu siitä, kuka iskee nopeimmin ja valta siitä kuka laskelmoi ovelimmin. Tälle näyttämölle astuu jälleen Sanjuro, vaeltava palkkasoturi, joka tarjoaa palveluksiaan. Mutta itse asiassa tämä illuusioton samurai taistelee pahuutta vastaan ja kärsii itsekin omantunnontuskia miekankäyttötaidostaan.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Saksikäsi Edward on yltiöpäinen sekoitus Frankensteinin hirviön tragiikkaa, Kaunottaren ja Hirviön romanssia, Twin Peaksin tai John Watersin elokuvien aidon perverssiä pikkukaupunkikuvaa. Postmodernin laveasti roiskivalla siveltimellä elokuvaan on maalattu iltasadun kiiltokuvaa, goottilaisen kauhun kuvastoa ja 1960-luvun muovimaailmaa. Samalla suvereenilla tyylillään elokuva kaihtaa asettumasta selkeästi mihinkään lajityyppiin, vaan poukkoilee sen sijaan iloisesti parodiasta melodraamaan ja teinielokuvasta tv:n perhekomediaan. Tyyliltään Saksikäsi Edward on loogista jatkoa esim. David Lynchin parodisille kuvauksille spielbergiläisen perhekeskeisen maailmankuvan kääntöpuolesta. Samalla se voisi olla Magritten "maagisen realismin" perinteen jatkaja kaupallisen kulttuurin puolella: yksityiskohtien kuvaus on äärimmäisen tarkkaa, mutta kuvauksen kohteena ei ole ulkoinen todellisuus sinänsä vaan fantasian siitä vääristämä kuva.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Bergman on kertonut, että Kuiskauksia ja huutoja sai alkunsa kuvasta, visiosta, jota hän kantoi mukanaan muutamia vuosia, ennen kuin edes ryhtyi tekemään käsikirjoitusta: “Se oli kuva suuresta punaisesta huoneesta, jossa kolme valkopukuista naista puhui kuiskaten keskenään. En tiennyt miksi he tekivät niin ja yritin saada selville mitä he sanoivat toisilleen, mutta en onnistunut. Tämä kuva palasi mieleeni yhä uudelleen ja uudelleen.” Tähän liittyy käsitys, joka Bergmanilla oli sielusta pikkupoikana: suuri hirviö vailla kasvoja, jonka sisäpuoli avautuessaan näytti punaiselta ja kalvomaiselta.

Kuiskauksissa ja huudoissa tietyt tunteet ja aistimukset sulautuvat yhteen: turhautuminen, yksinäisyys, pettymys, uskon ja fyysisen yhteisyyden kaipuu. Hiljaisuuden sisarusten lailla Kuiskausten ja huutojen kolme sisarta näyttävät olevan osa yhtä ja samaa sielua; Bergman on tunnustanut, että kukin heistä herättää henkiin yhden puolen hänen äitinsä persoonallisuudesta. Samalla kun pitkään sairastanut Agnes käy kuolinkamppailuaan, seurataan muiden sisarten henkistä kuolinkamppailua, miten he paljastavat kylmyytensä, tyhjyytensä ja perustavanlaatuisen itsekkyytensä.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Pinnaltaan suhteellisen siloisen elokuvan The King of New York (1990) jälkeen Paha poliisi näyttää ensi silmäyksellä merkitsevän paluuta Ferraran varhaisuralle underground-ohjaajana. Esikoisteoksen Driller Killer (1979) tapaan Paha poliisi on tyyliltään rosoinen ja repaleinen, ja heti alkuteksteistä lähtien Ferrara tekee tahallisen pesäeron valtavirran mukaviin konventioihin. Käsikameran runsas käyttö ja monet niukasti leikatut jaksot luovat dokumentaarisen vaikutelman, joka tuo mieleen tekijänsä maanalaista mainetta nauttineen debyytin. Vastaavasti toimii vaille ratkaisua jäävä tarina, joka valmistelee rangaistusta pahantekijöille, mutta sitten kieltää yleisöltä oikeuden toteutumisen kathariksen päästämällä raiskaajat vapaiksi.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Truffaut’n neljän ja puolen elokuvan ja 20 vuoden saaga oman alter egonsa Antoine Doinelin tunne-elämän ongelmista näyttää päättyvän teokseen Rakkaus karkuteillä. "Kun nyt hylkään Antoinen 33-vuotiaana, se johtuu siitä, että minä tai ei kukaan koskaan pysty sopeuttamaan häntä yhteiskuntaan ja tekemään hänestä aikuista". Tämä Jean-Pierre Léaudin niin riipaisevasti tulkitsema hahmo esittäytyi elokuvassa 400 kepposta, jonka haavoittuneesta lapsesta hän kasvoi haavoittuneeksi aikuiseksi elokuvissa Rakkautta 20-vuotiaana, Varastettuja suudelmia ja Nuori pari. Rakkaus karkuteillä näyttää Antoine Doinelin vaiheessa, jossa hänellä on takanaan epäonnistunut avioliitto suuren nuoruudenrakkauden kanssa ja uusi rakkaussuhde meneillään.

Doinel-sarjan ja myös sen viimeisen lenkin onnellinen piirre on ehkä juuri siinä, että Antoine kieltäytyy kasvamasta aikuiseksi. Hän on ikuisesti rakkaudennälkäinen, talttumaton, sovinnaiseen elämään sopeutumaton poika, joka kykenee tuntemaan yhtä hyvin levottomuutta kuin elämäniloakin. Antoine pystyy kiusaamaan, rukoilemaan, valehtelemaan voittaakseen naisen rakkauden, vain huomatakseen yhä uudelleen ja uudelleen, että toistuvat uudet valloitukset eivät tyydytä hänen nälkäänsä.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Smoke on syntynyt usean lahjakkaan taiteilijan kollektiivisena yhteistyönä. Amerikankiinalainen ohjaaja Wayne Wang teki lopullisen läpimurtonsa Ilon ja onnen tarinoilla (1993), kirjailija Paul Auster kuuluu yksin New York -trilogiansa Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone ansiosta amerikkalaisen nykykirjallisuuden kärkeen, näyttelijät William Hurt ja Harvey Keitel saavat tehdä unelmiensa roolit. Kaikille heille Smoke on ollut ilmeinen rakkaudentyö.

Smoke alkaa pienellä tarinalla siitä, kuinka tupakan Englantiin tuonut Sir Walter Raleigh punnitsi sikarinsavun. Kertoja on kirjailija Paul ja kuuntelija tupakkakauppias Auggie, joiden kohtaamien ihmisten kautta elokuva laajenee kertomaan myös kotoaan karanneesta mustasta pojasta, hänet hylänneestä isästä ja huumeisiin langennutta tytärtään jäljittävästä äidistä. Viiden tai kuuden ihmiset tarinat sivuavat toisiaan useissa pisteissä ja kaikkien lähtöruutuna on Auggien tuttu ja turvallinen tupakkakauppa. Monien, toisiaan satunnaisesti leikkaavien ihmiskuvien mosaiikkina Wangin ja Austerin yhteistyö on sukua Robert Altmanin Raymond Carver -sovitukselle Short Cuts, mutta Smoke on tehty halvemmalla, kevyemmin ja improvisoidummin.

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.