Elokuvakerho Monroe
Elokuvakerho Monroen näytökset jatkuvat
Vuodesta 1968 Elokuvakerho Monroe on kerännyt siipiensä alle elokuvista innostuneita ihmisiä. Jos haluat vaikuttaa tamperelaiseen elokuvatarjontaan, tai ehkäpä vain löytää keskusteluseuraa elokuviin ja kulttuuriin liittyen, on Elokuvakerho Monroe sinua varten. Ulospäin toimintamme kajastaa elokuvanäytösten ja tapahtumien muodossa. Iso osa toimintaamme keskittyy Elokuvateatteri Niagaran ympärille, sillä lähes poikkeuksetta järjestämme elokuvanäytöksemme Niagarassa yhteistyössä Pirkanmaan elokuvakeskuksen (PEK) kanssa.
Näytösten järjestäminen on toimintamme keskiössä. Kaikkien suomalaisten elokuvakerhojen harmiksi näytöstoiminnan järjestäminen on muuttunut alati hankalammaksi vuosi vuodelta: elokuvien vuokrat ja tekijänoikeudet eivät ole ilmaisia, ja läheskään aina haluttua elokuvaa ei ole saatavilla. Kaikesta tästä huolimatta olemme kyenneet tuomaan kankaille tasokkaita elokuvia vuodesta toiseen. Suomessa elokuvia voi ”vuokrata” elokuvateatterikäyttöön niin maahantuojilta kuin Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista eli Kavista. Kavi on museo, jonne on säilötty lähes kaikki elokuvat, joita Suomessa on valkokankaalle tuotu viimeisen kuuden vuosikymmenen aikana. Koska laitos on museo, ei sieltä aina haluttua elokuvaa heru, vaikka sellainen katalogista löytyisikin.
Elokuvien etsiminen ja tuominen kankaalle on monimuotoista ja joskus monimutkaista puuhaa. Kukin näytöksistämme on saanut alkunsa yksittäisen jäsenen ajatuksen siemenestä, josta yhdessä olemme muokanneet jotain laadukasta, jotain erityistä – elokuvatapahtuman. Me monroelaiset olemme aina ja alati avoimia kohtaamaan uusia ideoita, ja ennen kaikkea, ihmisiä.
Alustus Blondin kosto -elokuvaan ja chick flick -genreen
Elokuvakerho Monroe esittää: BLONDIN KOSTO (2001)
Liput 8 €
35mm-filmiltä elokuvan näyttäminen ei aina toimi ongelmitta. Elokuussa Monroen näyttämä Blondin koston kanssa kävi teknisiä ongelmia ja näytös jouduttiin keskeyttämään. Ongelmat on nyt korjattu ja filmi toimii kuten pitää, niin esitys tulee nyt uudelleen nähtäväksi!
'Elokuvakerho Monroe esittää 35mm-filmiltä chick flick -genren klassikkoteoksen Blondin kosto (Legally Blond, ohj. Robert Luketic, 2001). Elokuvassa seurataan herttaista, pinkkiä rakastavaa Elle Woodsia (Reese Witherspoon), joka päättää pyrkiä Harvardiin opiskelemaan. Elle haluaa osoittaa entiselle poikaystävälleen olevansa älykäs ja kykenevä, mutta luvassa on katkeria pettymyksiä ja riemukkaita oivalluksia, jotka saavat Ellen pohtimaan suunnitelmiaan uusiksi. Lopulta neuvokas blondi onnistuu yllättämään niin entisen poikaystävänsä kuin katsojankin.
Äärifeminiinisyyttä juhlistava ja raikkaasti stereotypioilla leikittelevä Blondin kosto on kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Elokuva onnistuu olemaan feministinen sortumatta saarnaukseen, ja sitä voi pitää tienraivaajana Greta Gerwigin Barbielle. Oman mainintansa ansaitsee Sophie De Rakoffin nerokas puvustus, joka teki Ellestä pop-kulttuurin ikonin.

Blondin kosto
Legally Blonde
Elokuvakerho Monroe esittää: BLONDIN KOSTO (2001)
35mm-filmiltä elokuvan näyttäminen ei aina toimi ongelmitta. Elokuussa Monroen näyttämä Blondin koston kanssa kävi teknisiä ongelmia ja näytös jouduttiin keskeyttämään. Ongelmat on nyt korjattu ja filmi toimii kuten pitää, niin esitys tulee nyt uudelleen nähtäväksi!
Elokuvakerho Monroe esittää 35mm-filmiltä chick flick -genren klassikkoteoksen Blondin kosto (Legally Blond, ohj. Robert Luketic, 2001). Elokuvassa seurataan herttaista, pinkkiä rakastavaa Elle Woodsia (Reese Witherspoon), joka päättää pyrkiä Harvardiin opiskelemaan. Elle haluaa osoittaa entiselle poikaystävälleen olevansa älykäs ja kykenevä, mutta luvassa on katkeria pettymyksiä ja riemukkaita oivalluksia, jotka saavat Ellen pohtimaan suunnitelmiaan uusiksi. Lopulta neuvokas blondi onnistuu yllättämään niin entisen poikaystävänsä kuin katsojankin.
Äärifeminiinisyyttä juhlistava ja raikkaasti stereotypioilla leikittelevä Blondin kosto on kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Elokuva onnistuu olemaan feministinen sortumatta saarnaukseen, ja sitä voi pitää tienraivaajana Greta Gerwigin Barbielle. Oman mainintansa ansaitsee Sophie De Rakoffin nerokas puvustus, joka teki Ellestä pop-kulttuurin ikonin.
Näytöstä edeltää klo 20.00 kaikille avoin johdatus elokuvaan sekä chick flick -genreen. Alustuksessa Monroen haastateltavana on kirjallisuustieteen dosentti Hanna Samola Tampereen yliopistosta. Yhdessä Samolan kanssa pohdimme kriittisesti mimmielokuvien lajityyppiä sekä keskustelemme siitä, mikä tekee Blondin kostosta ikivihreän klassikon.
Kannustamme katsojia jälleen pukeutumaan pinkkiin (pakko ei ole)!